meni
toinen viikko, meni kuukaus: ei haen vaan mihinkaeaen koukkuun tarttunut.
Sillae juuri sitae tilaa, sitae hetkeae, jona ihminen ei vielae ole sidottu
mihinkaeaen, vaan vapaa ryhtymaeaen mihin tahansa, juuri sitae tilaa Hinkki
enin rakastikin eikae olisi siitae millaeaen hennonnut luopua. Maailma
esiintyi haenen silmissaeaen kokoelmana tyhmyreitae, jotka kaikki olivat
sitoneet itsensae johonkin maeaeraetehtaevaeaen, ja juoksivat ja hikoilivat,
mutta eivaet elaeneet.

Satama-tyoemiesten parvessa kaeydessaeaen Hinkki tapasi monta tuttua, jotka
haentae muistivat nuoruutensa parhaana toverina. Samoin lautatarhoilla
Soeoernaeisissae. Kone- ja silta-tehtaalla haen myoes vietti paeivaen, ja
siellaekin haen pian sai naehdae, ettae liukkaimmat ja tunnetuimmat, joita
koko muu sakki seurasi, olivat haenen vanhoja kasvattejaan ja
katutoverejaan. Hinkki nimitteli nimiae ja kyseli, ja aina nousi huuto ja
haelinae miesten joukossa, sillae kaikki tunsivat juuri haenen nimittaemaensae
ja tiesivaet suosituimmiksi veijareiksi. Monessa paikassa ja monella
tyoemaalla oli niinae paeivinae puhe Hinkistae: vanhat kertoivat nuoremmille
asioita, joita naemae suu auki kuuntelivat.

Kaikista niistae toimista ja tyoepaikoista, joita toverit haenelle
tarjosivat, kilvan koettaen saada Hinkki omalle tyoemaalleen, ei haen
paljonkaan viitsinyt kuunnella. Ainoa ehdotus, jolle haen hetkeksi
korvaansa kallisti, oli vanhoilla virkaheitoilla poliseilla ja
juoppoudesta rangaistuilla veronkantomiehillae. Niillae oli oma
jaerjestetty sakkinsa, ja tarkotti toimi kaikellaisten maksujen ja
ulostekojen kiristaemistae rikkailta leskiltae vaeaerennettyjen verolippujen
ja hakupaperien avulla. Mutta ei haen siihenkaeaen lopulta suostunut, koska
taellae sakilla oli ankarat saeaennoet ja tarkat rahainjakomaeaeraeykset.
Asianajoammatti, jota haenelle myoeskin tarjottiin, ei haentae
miellyttaenyt--taesmaellisen ajanmaeaeraen vuoksi, jona piti joka aamu olla
polisikamarissa juopoilta ja varkailta asioita ottamassa. Kaikki
vahtimestarinpaikat haen hylkaesi jaerkenaeaen, ei ottanut edes kuuleviin
korviin, vaikka monessakin olisi ollut mitae loistavin tilaisuus
sivutuloihin.

Ei. Vaan suurinta ja pitkaellisintae huomiota heraetti
Hinkissae--pelastusarmeija! Se oli Hinkille jotakin aivan uutta ja
kiinnitti sentaehden haenen mieltaensae sangen suuresti.

Ensi kerran Hinkki naeki taemaen armeijan sen marssiessa torvia toitottaen
ja suurta rumpua paukuttaen Pitkaensillan y