rahaa heidaen keskensae
toimeenpantua keraeystae varten. Mutta kapteeni seisoi ikkunan luona
sanomalehteae lukemassa.
Kerttu sanoi:
--Mihin te rahaa keraeaette?
Lapset vastasivat:
--Me ostamme hautaseppeleen.
Kerttu kysyi:
--Kenen haudalle?
Lapset sanoivat:
--Sen, joka on Suomen pelastanut.
Kerttu antoi heille pian rahaa ja tyoensi menemaeaen. Mutta kapteenin
edessae haen punastui niin, ettei elaeessaeaen ollut vielae niin korvia ja
kaikkia hiuskarvoja myoeten punastunut.
Kapteeni ei puhunut mitaeaen. Korkeintaan vaan aivan sanattomasti myhaehti,
ja ehkae myoes pari kertaa iski kulmainsa alta silmaeae. Mutta kas juuri
sitaepae haenen ei olisikaan pitaenyt tehdae, sillae Kerttu kaesitti asian niin
kuin kapteeni olisi vaeittaenyt, ettae koko haenen jumalisuutensa ei ollut
muka mitaeaen muuta kuin vaan sivistyneen saeaedyn jumaloimista.
Semmoista vaeitettae vastaan Kerttu ei voinut panna kyllin ankaraa
vastalausetta. Turhaan sanoja haettuansa haen sanoi vaan:
--Mitae minae vapaaherrattaresta!... On niitae toisia ja yhtae hienoja,
jotka sanovat, ettei saa ollenkaan tappaa, eikae edes saa olla
sotamiehenae ... jaapas!
Kapteeni tiesi keitae Kerttu tarkoitti, ja sanoi sentaehden hyvin
merkitsevaesti silmillaensae mulkoillen:
--Kerttu on oikeassa, on niitae semmoisia, ja tietaeaekoes Kerttu, Venaejaellae
on eraes kreivi, ajattelepas Kerttu: (kapteeni huusi kovalla aeaenellae)
eraes _kreivi_!--joka sanoo juuri sitae samaa. Mutta--(ja kapteeni muutti
aeaenensae yhtaekkiae ihan hiljaiseksi)--se kreivi kaey tyoemiehen puserossa ja
pitkaevartisissa, ajatteles: pitkaevartisissa!
--Tolstoi, kyllae minae tiedaen,--sanoi Kerttu lyhyesti, sillae haen tiesi,
ettae kapteeni taellaekin vaan vaeittaeae haenen jumaloivan hienostipuettuja.
Sittenkuin Kertulta naein oli katkennut taemae haenen jumalisuudestaan
johtuva yhteys hienostuneen maailman kanssa, ei haenellae ollut enaeae
mitaeaen tilaisuutta semmoisen yhteyden hakemiseen. Kaikki alkoi Kertun
kaesityksissae mennae sekaisin, eikae ainoastaan kaesityksissae, vaan itse
siinae todellisessa maailmassa, joka oli jokapaeivae haenen silmiensae
edessae. Kaikki, kaikki alkoi mennae sekasin, ja haen uskoi hyvin vanhan
Kustaavan hiljaa lausuman arvelun, ettae kaikki tuo uusi, mikae nyt niin
aekkiae oli taeyttaenyt ihmisten ajatukset, ei ollut muuta kuin laehestyvaen
maailmanlopun enteitae.
Senmukaan kuin kirkot tyhjenivaet ja papit vihdoin jaeivaet neuvottomi
|