aivaamme
teille tien. Ja kohta avasivat leveaen tien keskellaensae, kahdelle
puolelle syrjaeytyen.

Kerttu paeaesi taellae tavalla kahden miehen kulkiessa haenen edellaeaen tietae
avaamassa pitkaelle yhae sakenevan vaekijoukon sisaeaen, kunnes joutui
suureen huoneeseen, missae eteenpaeinliikkuminen alkoi vaeen paljouden
taehden tuntua jo mahdottomalta.

Silloin kuulee haen aekkiae ihan selvaesti kapteenin aeaenen, kuulee haenen
ankaran komentavalla aeaenellae lausuvan jotain kaeskysanoja, ja melu
senmukaan hiljenee.

--Tuolla menee herra polisimestari,--sanovat sinnepaein osottaen Kertulle
haenen saattajansa.

Kerttu kurottuu varpailleen naehdaekseen sitae, johon he osottavat. Se on
kapteeni ilmi elaevaenae, haenen oma Hanneksensa! Hannes--polisimestarina!
Silmaet ankarissa rypyissae, ei ikinae ollut Kerttu niitae niin ankarina
naehnyt...

Kerttu peraeaentyi. Haen oli kaatua haemmaestyksestae.

--Enhaen minae sinne--, sammalteli haen saattajillensa,--kunhan vaan
sanotte haenelle, ettae lapset ovat tallella...

Ja oli liikutuksesta hykertyae itkuun ihan siinae miesten naehden.

Mutta oikeastaan kohottausi Kertun mieli samassa kuin siivillae yli haenen
perhehuoliensa.

Semmoinenko, semmoinenko sinae olitkin!--Ja haenen rintansa paisui
ylpeydestae, kun haen muisti pimeaen kaupungin, hiljaisena kuin
hautakammio, ettae olisi neulan kuullut putoavan!

He antoivat kapteenskalle kaksi miestae saattajiksi, joilla oli kaesissae
kirkkaat heijastuslyhdyt.

Yksi kummallakin puolella Kerttua he kulkivat kertoen suurten tapausten
menosta ja kapteenin ottamisesta jaerjestyksen valvomisen kaesiinsae.

Kerttu innostui yhae enemmaen. Kadut muuttuivat ikaeaenkuin haenen kodikseen,
ihmiset kaikki, sekae ulkona ettae sisaellae olevaiset, tutuiksi omaisiksi.
Yhtae, yhtae olemme kaikki, sekae rikkaat ettae koeyhaet, yhtae koko maailma.
Taemmoeistae, naeinkoe ihanaa se vallankumous siis onkin!

Kiivaasta kaeynnistae nuorten henkivartijainsa vaelissae haenen hattunsa
lepatti vaehaen silmillae,--mutta mitae siitae!

--Haen on poliisimestarina!--huusi Kerttu heti sisaelle paeaestyaensae, ja
lensi Kustaavan kaulaan.

Kustaava tyypertyi. Kerttu ei saanut kerrotuksi jaerjestyksessae, vaan
haenen sanansa menivaet toistensa edelle tai rupesi haen kesken kaikkea
ajattelemaan ja jaetti lauseensa lopettamatta.

--Tyoemiehet ovat haenet valinneet ... ja herrasvaeet tietysti myoeskin ...
siellae ovat kaikki yhdessae, herrat kaesikkaein t