yoemiesten kanssa ...
kaikki ovat niinkuin yhteen koottu ja keskellae on kapteeni...

Ja taas puristi Kustaavaa vasten rintaansa.

Haen kertoi ja puhui ja kertoi ja he valvoivat neljaeaen aamua, eivaetkae
sittenkaeaen vielae malttaneet erota, vaan menivaet kaesi kaedessae kaikkia
huoneita katsomaan, ettae miltae nekin naeyttivaet naeiden suurten tapausten
peraestae. Kaikki paikat he kaevivaet. Yksin pellinnyoeristaekin, joka oli
punojalta aikoinaan ostettua punanyoeriae, Kerttu ajatteli paeaetaensae
nyykaeytellen: Tuokin tuossa...

Yksikseen jaeaetyaeaen haen ei sittenkaeaen pannut maata, vaan nautti yhae
suurten tunteiden ja ajatusten vaellusta itsessaensae.

Ihmeellistae! Kuinka Kerttu nyt oli haeneen rakastunut! Ja rakastunut
yhtaekkiae sillae entisellae rakkaudella kaukaa lapsuudesta, jolloin
kapteeni haentae opetti ja ankarasti kuritti. Oli yksi ainoa pieni varjo
vaan siinae. Se oli vaan muuan kaukainen muisto, joka ihan huomaamatta
pujahti haenen mieleensae, kun haen naeki jaelleen Hanneksen neliskulmaiseksi
taitetun yoepaidan siinae tyynyn alapuolella,--muisto unesta, jonka haen
oli joskus melkein vielae lapsena naehnyt, ja josta haen ei edes kaikkia
paikkoja senvuoksi voinut tarkemmin muistaakaan. Siinae unessa oli vaan
ollut niin, ettae Hannes oli tullut polisimestariksi, ja kaikki
kumarsivat haentae, niinkuin nyt polisikamarissa; mutta unessa oli sen
yhteydessae ollut jotakin hirmuista. Oli niinkuin joku kuoppa ja Hannes
peraeaentyy--peraeaentyy eikae huomaa sitae ja putoaa siihen...

Jos taetae nyt ollenkaan kannatti muistella naein suuren hyvaentunnon
rinnalla! Mitae ihmeen kuoppia tai onnettomuutta voisi siitae tulla, ettae
ihminen on niinkuin leijona pannut tassunsa kaupungin paeaelle ja sanonut:
hiljaa nulikat! Ja kaikki on hiljennyt niin ettae kuulisi nuppineulan
putoovan...

Sinae rakas ... sinae voimakas ... sinae suuri!

5.

Se tapaus, josta Hinkki sai niin odottamattoman tiedon silloin
anniskelumyymaelaen luona kapteenin kanssa puhellessaan, oli suuresti
haenen mieltaensae jaerkyttaenyt. Ei kuitenkaan itse se murha missaeaen
suhteissa vaikuttanut haenen tunteihinsa tai tasapainoa haenessae
haeirinnyt, vaan ainoastaan se seikka, ettae kuinka haen, Hinkki, ei ollut
itse ennen keksinyt, ettae sellaistakin voi tehdae. Ei vielae ikinae haen
ollut tullut ajatelleeksi, ettae oikeastaan eihaen yhtaeaen mikaeaen estae
tappamasta jotakin haenen vihaamaansa henkiloeae, kuten esimerkiksi isae
Fr