ungin taehden!

--Armoa, Vasili, armoa! Katso sen tulia...

--Etkoe sinae sanonut: Vallankumous on Venaejaellae mahdoton, sillae ette osaa
erottaa jaerkeae tunteesta?

--Armoa, Vasili! Taemae on kotikaupunkini...

--Etkoe sinae kaeskenyt avata meren sulkuja, upottaaksesi Pietarin
miljoonakaupungin, ja nyt saeaelit taetae kylaeae!

--Olin siellae suomalainen, ja puolalainen ja juutalainen kannatti minua.
Vasili, taeaellae olet _sinae_ muukalainen!...

--Astu siis riveistae!--sanoi Vasili.

Taemaen tuomion kuultuansa oli kapteeni juuri astumaisillaan, paeae
painuksiin masentuneena, vallankumouksellisten riveistae, kun joku toi
haenelle viinaa, antaakseen haenelle toimeen tarvittavaa voimaa.

Kapteeni heraesi ja naeki Hinkin ojentavan haenelle puolillaan
laeiskaehtelevaeae konjakkipulloa ja kuuli sanovan: Tuoss' on, ryyppaeae!

Kapteeni tunnusteli kaedellae maata ja ihmetteli, ettei siinae olekaan
Vasilin huoneen hieno matto, vaan ainoastaan sammalta, ja ettae raaka
Hinkki likasen punasella kaedellae tarjoaa haenelle semmoista, mikae auttaa
toimeenpanemaan hienon Vasilin tahtoa... Ja kuitenkin oli Vasili juuri
itse sanonut, ettae vallankumous haevittaeae kapakat...

Mutta kun haen kokonaan valveille kavahti ja naeki kaupungin, kaevi haen
taas tukkaansa, sieppasi pullon Hinkin kaedestae ja maeiskaesi sen rajusti
vasten kalliota.

--Hullusti kaey, Hinkki!--sanoi haen hiljaa, maahan katsoen. Ja haenen
sieraimensa huohottivat, ja silmaet pyoerivaet mulkoillen paeaessae.

Taemae kapteenin tunnustus suuresti liikutti Hinkkiae. Se oli niinkuin
ehdoton noeyrtyminen, semmoinen kuin ihmisen pyytaeessae toiselta anteeksi.
Niinkuin kapteeni olisi tullut alas siltae korkeudelta, jolle oli noussut
Hinkin ylaepuolelle, ja sanonut: tunnustan ylemmyytesi!

Peittaeaekseen kapteenin puolesta sitae noloutta, jota taemmoeinen
noeyrtyminen haenen mielestaeaen taeytyi kapteenissa synnyttaeae, Hinkki sanoi
haihduttaen:

--Saatanatakos sen pullon rikoit!

Ja vaehaen istuttuansa, kun ei kapteeni naeyttaenyt mielensae masennuksesta
selviaevaen, Hinkki sanoi haentae lohduttaakseen ja hyvittaeaekseen:

--No jos minae nyt sitten menisin sinne heitae opettamaan.

Ymmaertaemaettae minne Hinkki tahtoi mennae, ja haluten olla yksin kapteeni
sanoi:

--Mene, mene--

Hinkki nousi yloes.

--Annas rahaa!--sanoi haen ojentaen kaetensae kapteeniin paein.

Kapteeni antoi haenelle kukkaronsa, ja Hinkki laeksi ketteraesti kallioita
alas yoe