he sanoivat: Katajiston torpassa ne visapaeaet istuvat.

Ja antoivat vaarille pienen tytoen oppaaksi, joka haenet Katajiston taloon
johdattaisi.

Mutta ettae vaari muisti Katajiston talon ja tiesi, ettei se talo
kartanon herran laeaeniin kuulu, kysyi haen oppaaltansa, sitten kuin he
laehes kolme hetkeae vaeltaneet olivat: Miksi Veneh'ojan miehet Katajiston
talossa ovat, joka ei kartanonherran laeaeniin kuulu?--Niin pani tyttoe
sormen suuhunsa ja ajatteli, mitae haen aeijaelle vastaisi, ja kun ei haen
vielae pitkaeltae puhua osannut, sanoi: Kohta naekyy.

Ja he vaelsivat jaelleen.

Mutta vaarin silmae alkoi jo naeitae maita ennen naehdyiksi tunnella, ja haen
suuresti ihmetteli, sillae eivaetkoe naemae silloin korpia olleet, ja nyt
kaikki rinteet viljavainioina helottivat? Eikoe taemae maeki, jonka harjalle
nyt pieni tyttoe taluttaa vanhuuden voimattomuudessa hoippuilevaa vaaria,
juuri sama maeki ole, jota myoeten haen muinoin, sarkasaekki selaessae ja
lapsenpaeae saekinsuussa, voimainsa kukoistuksessa, laskeutui alas,
viimeisen kerran katsahdettuansa jumalisten veneh'ojalaisten kurjille
uutis-asumuksille, kun he toelleistaensae ulostullen pirunpalvelijan
maailmalle-laehtoeae jaeivaet ihmettelemaeaen? Totisesti sama maeki, mutta missae
haenen oman uhmansa silloinen voima?

Ja koska he tytoen kanssa maeen harjalle nousseet olivat, riutuivat vaarin
voimat ja haen vaipui polvillensa kanervikkoon polun laitaan.

Mutta pilven repeaemaestae paistoi silloin kirkas paeivaen saede alas
laaksoon, ja Veneh'ojan suuri kylae lukemattomine taloinensa,
aittoinensa, kaivonvinttinensae, latoinensa, riihinensae, teinensae,
kujinensa, kultaisine elopeltoinensa levisi vaarin sammuvan silmaen
eteen,--kylae vielae suurempi ja vielae komeampi, kuin se muinainen kylae,
josta veneh'ojalaiset, sen sata ja kahdeksan ajastaikaa elaeneen Heikin
kuoltua, olivat taehaen silloiseen korpeen muuttaneet.

--Nyt sen naekee, sanoi tyttoe. Ja ikaevystyen vaarin pitkaeaen lepaeaemiseen
ja alas laaksoon tuijotukseen istui maahan ja laittoi polulle kaksi
rinkiae pienistae kivistae, toisen itsellensae, toisen vaarille. Ja otti
kiven vaarilta ja pani omaan rinkiinsae ja kysyi: Minkae kiven olen
teitiltae ottanut?

Vaari naeytti vaeaeraen kiven, ja tyttoe pani oikean kiven rinkinsae keskelle,
sanoen: Kaeyppaes haerkae kae-rae-jille! Nyt Leena ottaa toisen kiven
teitiltae.

--Sano sinae Leena, lukkoonko on vanhan korva mennyt, vai oikeinko on tuo
kylae ku