ollut, sillae ei siellae halli hauku eikae miesten aeaentae kuulu?

Tyttoe sanoi:

--Ei siellae ketaeaen ole. Mutta minkaes kiven olen teitiltae ottanut?

Taas naeytti vaari vaeaeraen kiven, sillae haenen katseensa kaevi alas
laaksoon. Ja tyttoe riemuitsi ja pani oikean kiven jaelleen rinkinsae
keskelle, sanoen: Kaeyppaes haerkae kae-rae-jille! Kaeyppaes haerkae kae-rae-jille!
Nyt Leena ottaa teitiltae kolmannen kiven.

Mutta vaari kuivasi silmaensae ja kaedellaensae varjostaen katsoi alas
laaksoon.

--Sanoppas sinae vaehaeinen, vaeaerinkoe vanhan silmae naekee, vai oikeinko ovat
sen kylaen katot piippuinensa maahan sorretut?

--Sata polisia kaevi, ne sorti.

--Ja mistae niitae niin paljon polisia?

--Sata polisia kaevi Helsingistae asti, ne sorti.

--No jos Helsingistae--siellae niitae on. Ja vaari ajatteli: Vielaekoe minun
taeaellaekin sitae kahleiden kalinata kuuleman pitaeae!--Ja sanoi tytoelle:

--Taisi olla niitten joukossa kaksi punaviiksistaekin, suurta...

Tyttoe mietti hetken:

--Oli niinkin kaksi punaviiksistae. Mutta mikaes kivi?

Ja vaari muisti mitae suosiolliset olivat saarnastuolistansa puhuneet:
Tuhat vuotta olette naeitae korpia perkailleet, ettekae taehaen paeivaeaen asti
ole yhteenliittymisen siunausta ymmaertaeneet! Ja muisti vanhan tarinan
paholaisesta, joka kuninkaalle oli vannonut Veneh'ojan kylaen
hajottavansa mihin ikinae se rakettiinkaan, ja jotka heistae viisaat
olivat ja lauluun ja soittoon pystyvaeiset, kokoontuvansa kuningasta
palvelemaan haenen kaupunkiinsa. Niin oli nyt sama paholainen vaarin
omilla jaelkelaeisillae Veneh'ojan kylaen hajottanut, ja vielae haenet pelin
ja musiikin kanssa taetae haevitystae naekemaeaen tuonut. Ja vaari sanoi
tytoelle:

--Onko taestae vielae pitkaeltae Katajiston taloon?

Niin tyttoe vastasi:

--Jaa Katajistoon? Vielae mennaeaen niityn kujaa ja sitten mennaeaen myllyn
ojan yli ja sitten pellon poikki ja--ja--ja minkaes kiven olen teitiltae
ottanut?

Mutta sillae aikaa kuin vaari ja pikku Leena naein kanervikkopolulla
"kaeyppaes haerkaeae" leikkivaet, istuivat vanhat veneh'ojalaiset vieri
vieressae Katajiston tuvassa, taeyttaeen sen kaikki penkit.

Ja heidaen keskellaensae oli kysymys noussut elosta, joka oli korjattavaksi
kypsynyt, jonka he aikoinansa kylvaeneet olivat, joka oli heidaen
saeaestoesiemenistaensae itaenyt ja heidaen lannottamassansa ja heidaen
kyntaemaessaensae ja heidaen karhitsemassansa maassa orastanut, kasvanut ja
tul