ae!

Kapteeni oli ilmeisesti saada raivokohtauksensa.

Mutta Kerttu ehti ennen. Viisi minuuttia oli kulunut.

Haen heittaeytyi suulleen maahan, pani kasvonsa kaesivarsien paeaelle ja
alkoi paeaetaensae heilutellen aeaeneensae itkeae, surkeasti voivotellen lasten
ja haenen omaa kohtaloansa, kun nyt jo ihmiset melkein sylkevaet
heitae,--ja paljon muuta semmoista sanoi, mitae vaan saattoi kiireessae
keksiae. Sillae kun on ihmishengestae kysymys, ei voi mitaeaen keinoja olla
kaeyttaemaettae, jotka pelastusta lupaavat. Ei Kertun tarvinnut suoraan
teeskennellae; haen antoi vaan valtaa tuskan raatelemalle sydaemmellensae,
ja niin syntyi sellainen raju itku kuin nyt oli vaelttaemaetoen.

Ja niinkuin Kerttu oli arvannut, ei kapteeni nytkaeaen voinut itkua naehdae,
ja Kerttu jo tunsi kuinka se koputtaa haentae selkaeaen:

--No, no, Kerttu, aelae huoli itkeae, nouse istumaan!

Kerttu nousi istumaan, ja valtoinansa nyyhkyttaeen sanoi:

--Jos minae sinua johonkin pahaan kaeskisin, niin tietysti et
tarvitsisikaan totella...

--Mitae siis vaadit minulta?

--Ei muuta kuin ettae tulet kotiin. Sano rehellisesti, onko siinae mitaeaen
pahaa, ettae joku ihminen menee kotiin? Sano!

Kapteeni raepytteli vaehaen aikaa silmiaensae ja sanoi sitten:

--Ei.

Muuta ei Kerttu toistaiseksi tarvinnutkaan. Haen tarttui kapteenia kaeteen
ja alkoi vetaeae. Kapteeni tuli.

Kaupungin kadulle paeaestyaensae Kerttu rupesi kaeymaeaen kapteenin kanssa
kaesikynkaessae ja hiljensi vauhtia niin ettei kaeynti naeyttaenyt
kiireiseltae.

Ihmiset katselivat heitae pitkaeaen joka puolelta, mutta Kerttu ei ollut
millaensaekaeaen. Ei edes passipolisin haemmaestynyt naama, polisipillin
esilleottaminen ja epaeroeivae seuraaminen saanut Kertun kasvoista pois
sitae viatonta hymyae, jonka haen oli niihin ottanut. Vasta kotitalon ovea
laehestyessae Kerttu yhtaekkiae rupesi vaatimaan kapteenilta nopeutta ja
hymy vaihtui kalpenemiseksi. Ovessa haen jo kaikin voimin tyoensi
kapteenia, ja rappusissa sai hirveaen kiireen ja haedaen.

Tuskin olivat he tulleet yloes toiseen kertaan, kun Kerttu naeki tyhjaen
ajurin tulevan heidaen portillensa ja ajavan heidaen pihaansa.

Kertun sydaen seisahtui. Haen ajatteli: tuolla ajurilla aikoo polisi viedae
kapteenin. Myoehaeistae! Haen oli pyoertyae Kustaavan syliin. Silloin Kustaava
toeykkaesi haentae kylkeen ja sanoi: Ole hiljaa, etkoe naehnyt, ettae se oli
eno Frans itse!

Nyt huomasi Kerttu, ettae ajuri oli todellakin ol