a eikae airojen sijoja, ei
myoes purjeita naekynyt, kuten vaarinaikuisissa haaksissa.

Hepae sen paremmin tiennevaet, ajatteli vaari, ja pani maata proomun
kannelle.

Haenen siitae heraetessaeaen jo rusottivat taivaat laskenutta paeivaeae, ja
nousevan yoepilven paeaellae kaameana kumotti vanhan linnan kivinen torni,
jossa haen laehes kaksi ajastaikaa oli istunut Siperianmatkaa odotellen.
Ja vaari ajatteli: Ei sekaeaen torni ole niistae ajoista asti muotoansa
muuttanut. Polttamatta oli haeneltae jaeaenyt taemae pahainen kylae,
polttamatta nyt myoeskin se kaikista isoin kylae, johon paholainen oli
haenet Siperian jaelkeen tuonut,--polttamatta, vaikka kaikki rikkaudet
olivat avoinna olleet ja esivallan kaesi voimatonna, polttamatta haeneltae
ja haenen jaelkelaeisiltaensae. Sillae ei ole taehtien alla sitae miestae, joka
olisi piru itsessaensae, vaan kun hetki tulee, soittaa toinen kannel haenen
sydaemmeensae, ja katso, hetki on ohitse, ja esivalta jo taas kahleitansa
kalistaa.

Ennen aamunkoittoa, yoen haemaeraessae tuli pieni hoeyryalus jyskyttaeen
proomujen eteen, ja kun miehet olivat ensimaeisestae proomusta sinne
varpinpaeaen ojentaneet, laeksi se kohta silleen puskuttamaan lahden
selaelle.

Vaari koekoetti viimeisessae proomussa. Ja niin haeipyi pian haenen
silmistaensae ikipaeiviksi taemae kylae, ja linna vaipui pilven paeaeltae
aamusumuissa uinuvien rantametsikkoejen taa.

Mutta aamun koitossa, kun sumuiset saaret ja terhenniemet kirkastuivat
usvistansa, katseli vaari rantoja ympaerinsae ja tunsi maat ja vedet, ja
naeki saaren, jonka rannassa laehes seitsemaenkymmentae ajastaikaa sitten
heidaen haahtensa kuutamoisena yoenae laineilla lepaesi, miesten mentyae
kylaelle ja yksinaeisen haaksimiehen laulellessa tuutulaulua vakkasessa
vivun paeaessae nukkuvalle lapselle.

Ja haen muisti nuoruutensa voimakkaan uhman, joka oli sammunut mitaeaen
polttamatta ja rynnistaenyt mitaeaen kaatamatta. Ja haen muisti Franssin ja
muisti Rustaavan ja kapteenin ja Hinkin, ja rupesi jaelleen itkemaeaen.

Mutta nouseva paeivae kerkesi korkeuteen ja laemmitti haenen jaesenensae ja
paistoi vedestae ja rannan kivistae ja nukutti vaarin sikeaeaen uneen hamaan
siihen asti kun he sen kaupungin rantaa laehestyivaet, josta haen
seitsemaenkymmentae ajastaikaa sitten vesille laeksi. Ja oli tulossa toinen
yoe siitae kuin vaari "sen kaikista isoimman kylaen" oli jaettaenyt.

Silloin heraetti haenet proomun peraemies, sanoen: nouse, aeijae, jo