a ei Hinkki
sitae odottanutkaan. Haen riisui saappaansa, katseli niitae vaehaen aikaa
punniten kannattaako niitae viedae mukaansa. Pani ne sitten selkaensae
taakse takista tehdyn vyoen alle. Taessae rupesi haentae toisen kerran
pyoerryttaemaeaen niin huimaavasti, ettae taeytyi vaehaen aikaa istua kivellae.
Sama kivi, joka oli haentae tullessa Santahaminan kuulilta suojannut.
Mutta Hinkki ajatteli, ettae pyoerrytys menee ohi, jahka haen menee veteen.
Ja kohta kun huimaus hellitti, haen astui vyoetaeryksiae myoeten mereen ja
tasaisesti heittaeytyi uimaan salmen yli Santahaminaa kohden.

Sillae Hinkki ei voinut kaersiae ajatusta ettae haen vankeuteen tulisi.

Jo puoli matkassa salmea Hinkki katsoi vaelttaemaettoemaeksi temmata saappaat
irti selaen takaa ja antaa mennae. Mutta vyoen solmu taelloein aukeni ja
takki solui vyoetaeisiltae ja jaei sekin. Melkein oli Hinkki siihen
tyytyvaeinen, sillae sekin kevensi ihmeellisesti vaesyttaevaeae uintia.

Vaehissae voimin haen paeaesi Santahaminan rantaan. Siihen kohti oli meri
ajanut hienoa hiekkaa, joka oli paeivaen paisteessa kuumennut. Hinkki
ryoemi hiekalle ja katsahti ympaerinsae pitkin rantoja. Santahamina oli
kuin kuollut. Ei ainoatakaan sotamiestae naekynyt missaeaen, joten pako taetae
tietae naeytti olevan paras kaikista mahdollisuuksista. Hymaehtaeen Hinkki
vaipui laempimaelle hiekalle, siinae levaehtaeaekseen ja antaakseen
vaatteittensa kuivaa. Raukasi niin, ettei haen muuta olisi jaksanutkaan.
Ja pyoertyi tainnuksiin.

Liikkumattomana kuin kivi nukkui Hinkki iltaan asti.

Yoeksi rupesi merivesi tekemaeaen nousemista.

Ja vaikka pienet yoelaineet jo hipivaet Hinkin jalkoja polvia myoeten, ei
Hinkki heraennyt.

Taehdet jo syttyvaet. Ei Hinkki heraeae.

Pikkulaineet nousivat jo rintaan asti. Ei Hinkki heraeae.

Nyt jo huuhtelevat haenen poskiansa, hienosti lipien ja pesten ruudista
nokeentuneita ja vereen tahraantuneita kasvoja. Pesevaet ... pesevaet...

Ei Hinkki heraeae.

Nyt menee meren maininki jo yli paeaen, ja Hinkin ruumis alkaa hiljaa
kellua, niinkuin kaetkyessae, kunnes vesi vetaeae sen syvemmaeksi, vielae
syvemmaeksi, vielae syvemmaeksi, ja se vihdoin painuu naekymaettoemaeksi meren
pimeaeaen nieluun.

9.

Kun kapteenia ei kahteen paeivaeaen eikae yoehoen naekynyt kotona, siitae kuin
haen viimeiksi niin kummallisesti kaeyttaeytyen siellae keskiyoen aikaan
pistaeytyi, ja kun kammottavia huhuja Viaporin kohtalosta oli jo alkanut
kaupungilla l