raatihuoneen katolla
ja yliopiston katolla liehuu Suomen lippu! Hurraa, Suomenmaa on vapaa,
hurraaaa!

Taas juoksivat lapset ulos.

Vasta haemaeraen tultua ilmestyi kapteeni kotiin. Eikae haen enaeae hymyillyt,
vaan oli paeinvastoin sangen huolestuneen naekoeinen ja kasvoiltaan
kellertaevaen kalpea.

Kun Kerttu naeki haenen huolestumisensa, ei Kerttu voinut olla sanomatta:

--No, sinun vallankumouksesi taeisikin tulla vaehaen liian pian?

--Herran nimessae, mitae he tekevaet! Voi onnettomia! Naeyttaeytyisi
parikymmentae kasakkaa, niin saisimme kymmeniae tuhansia raajarikkoisia!
Kerttu! Kerttu! He ovat unohtaneet Viaporin! He ovat unohtaneet kaikki!
He ovat panneet senaattorit ja kenraalit viralta! He ovat nostaneet
Suomen itsenaeisyyslipun! He huutavat peruslakia saeaetaevaeae
kansalliskokousta! Kerttu, kuuletko sinae! Kansalliskokousta niinkuin
vallankumouksessa, ja Viapori naekyy kaikkien ikkunoihin! Viapori,
Kerttu, valmistumaton Viapori! Mielettoemaet! Mielettoemaet! Kerttu, kuule
minua, minae kaevin kaikki kaupungin kasarmit. He liikuttavat tykkejaensae,
Kerttu! Yksi seisoi jo kadulla, ei muuta kuin pieni vetaesy ja bum-,
bum-, bum-, se kaataa niinkuin viikate heinaeae... Trah! lovi kivimuuriin,
laepi ruokasalin, lapset murskaksi...

Kapteeni katsahti aekkiae ympaerillensae.

--Missae ovat lapset?--huusi haen saeikaehtyneenae, kurottaen kaulaansa
ikaeaenkuin naekemaeaen yhtaikaa yli kaikkien huoneiden.--Herran taehden,
Kerttu, taemae on hengen vaarallista, usko minua! Minae sanoin tosin:
sotajoukko ei ole vielae valmistunut kapinaan nousemaan. Ei kyllae ole
valmistunut, mutta he itse eivaet ole _vallankumoukseen_ valmistuneet, he
eivaet tiedae, ettae vallankumous vaatii miehekkyyttae, mutta minae sanon:
naeyttaeytyisipae vaan parikymmentaekin kasakkaa... Totisesti, Kerttu,
muistatko mitae tapahtui Senatintorilla, kun viimeiksi kasakat ihmisiae
ajoivat? Mutta nyt on tuhat kertaa suurempia joukkoja kaduilla.
Vallankumous! Voi te mielettoemaet! (Kapteeni takoi raivokkaana otsaansa
yhae ja yhae huutaen:) Voi te mielettoemaet, te mielettoemaet!

Mutta Kerttu ei silloin enaeae kuunnellut haentae.

Ajatus, ettae lapset todella voisivat joutua pakenevan ihmislauman
jalkoihin, oli niin saeikaeyttaenyt Kertun, ettae haen suin paein juoksi
kadulle, ehtimaettae ottaa muuta kuin huivin paeaehaensae.

Kadulla oli sakea sumu. Oli jo alkanut haemaertaeae. Siellae taeaellae naekyi
vaan joitakin ihmisiae nopeasti kulkevan