lmaan. Alhaalta vastasivat huudoilla. Sieltae naekyi sikin
sokin ojennettuja kaesiae, keppejae, hattuja.

Mutta juuri kun Kerttu oli paeaesemaeisillaeaen perille, hulpahti vaekijoukko
taaksepaein ja kohta alkoi kuulua: kasakat tulevat! ja pakokauhun
valtaamia ihmisiae juoksi mustana tulvana tungoksen keskuksesta poispaein.

Kerttu koetti vimmatusti ponnistaa vasten virtaa, vaikka juoksijat,
jotka haentae vastaan toeytaesivaet, huusivat haenelle: kasakat tulevat! Mitae
Kerttu kasakoista, kun haen tiesi niin varmaan lasten olevan siellae, ettae
haen melkein naeki ne jo edessaeaen!

Aekkiae kasvoi vaeen pakeneva tulva kuitenkin niin, ettei Kerttu enaeae
voinut edetae, vaan alkoi sen mukana tyoentyae askel askeleelta takasin
paein. Estaeaekseen taetae onnetonta peraeytymistae, Kerttu tarttui
saehkoepatsaaseen, kiertaeen molemmat kaetensae sen ympaerille. Ja patsaan
halkaistessa vaekijoukkoa kahtia Kerttu pysyi peraeaentymaettae, riippuen
siinae silmaet ummessa, kaikin voimin kiinnipuristuneena, ikaeaenkuin olisi
pidellyt kiinni ainoasta jaelellaeolevasta mahdollisuudesta pelastaa
armaat lapsensa varmasta perikadosta. Haen tunsi vaatteittensa repeytyvaen
ihmisvirran armottomassa puristuksessa, mutta voimiansa ei haen
sittenkaeaen kadottanut. Haen alkoi kuulla ympaerillaeaen hirmuista tuskan
vikinaeae, joka oli niinkuin tuhansia rottia olisi teraevaellae raudalla
painettu kuoliaaksi. Myoes kuuli haen samalla kertaa maammelaulun tuttuja
sanoja laulettavan tai huudettavan. Ja kun haen silmaensae vihdoin avasi,
naeki haen kaatuneita ihmisiae ja yhden naisen makaavan katuloassa ja
suurten miesten juoksevan haenen ylitsensae, raskailla saappaillansa
astuen suoraan haenen tiedottomiin kasvoihinsa. Mutta mitaeaen kasakoita ei
naekynyt missaeaen. "Mielettoemaet! mielettoemaet!" muisti haen kapteenin
huutaneen.

Nyt oli jo pahin tulva ohitse ja Kerttu, paeaestyaeaen tunkeutumaan keskelle
onnettomuuspaikkaa, jaerjettoemaenae hirmuisesta aavistuksesta kaivautui
ruhjoutuneiden ihmisruumisten sekaan lapsiansa etsien. Oli jo niin
pimeae, ettae taeytyi aivan laeheltae tarkastaa.

Ei ollut missaeaen.

Vasta senmukaan kuin Kertussa alkoi kasvaa iloinen toivo, ettei haenen
lapsiansa ollutkaan tuossa avuttomasti vikisevaessae, toinen toisensa
paeaelle sulloutuneessa ihmislaejaessae, kaeaentyi haenen huomionsa muihin
ruhjoutuneihin ja haen ajatteli: taemmoeistaekoe se vallankumous nyt onkin!
Ilo omien lasten pelastumisesta avasi yhtaekkiae