t!

--Minae en usko sinua tuon vertaa! sanoi Kerttu naeyttaeen kapteenille
aivan pientae osaa etusormestansa, ja meni niine hyvineen.

Mutta oikeastaan kyllae itsekin jo alkoi aavistaa, ettae jotakin
ihmeellistae oli tulossa. Erittaein sai Kertun siihen uskoon taipumaan
seuraava seikka.

Kapteenin luo tuli eraeaenae paeivaenae hienon hieno venaelaeinen herra
majavannahkaisessa turkissa (vaikka ei ollut vielae talvi). Kerttu sattui
itse olemaan eteisessae ja avasi haenelle oven. Niin hienoa ja niin
kasvoiltaan kaunista herraa Kerttu ei ollut vielae elaeissaeaen naehnyt. Ei
myoes niin viehaettaevaen sydaemmellistae hymyilyae, joka naekyi sen kasvoilla,
kun he kielen vuoksi eivaet mitaeaen toistensa puheesta ymmaertaeneet.
Suuret, suuret silmaet, puoleksi luomien peittaeminae, ja niin pitkaet
silmaeripset, ja iho vielae hienompi kuin vapaaherrattarella...

--Ivan Ivanovitsh, tut?--sanoi vieras osottaen sormellaan maahan.

Kerttu pudisti paeaetae ja rupesi nauramaan.

Mutta nyt oli Kerttu myoes kauniimmillaan juuri silloinkuin haen noin
raikkaasti nauroi.

Joten he jaeivaet suorastaan katselemaan toisiansa.

Kerttu huusi kapteenia. Ja ajatella haenen haemmaestystaeaen, kun kapteeni
lentaeae suoraa paeaetae sen syliin ja he suutelevat toisiansa ja lyoevaet
toisiansa selkaeaen!

He rupesivat kohta nopeasti ja aeaenekkaeaesti keskenaensae puhumaan, ja
menivaet saliin ja siitae tyoehuoneeseen. Senverran ettae kapteeni ehti
ohimennen lykkaeillae Kerttua kyoekkiin paein sanoen: mamma, mamma, laita
kahvit meille, so, so, mamma, pian, pian, pian... Ja menivaet.

Se suukopu ja porina oli sitten kaiken paeivaeae niin lakkaamaton, etteivaet
edes paeivaellisissae paeaesseet irti, eivaet mitaeaen Kertun erikoisruokalajeja
huomanneet, eivaet serviettien asetusta, eivaet voin rakennetta, eivaet
kukkakimppua poeydaellae (vaikka oli melkein talvi),--ja syoetyae eivaet
nousseet, vaan jaeivaet puoleksitoista tunniksi siihen ruokien keskelle
puhumaan, jona aikana se vieras kierteli ainakin kahdeksan pientae kuulaa
Kertun pehmeaestae hapanleivaestae, ja jaetti poeytaeliinalle.

Vasta illempana, kun kapteeni jaetti vieraansa hetkeksi yksikseen, tuli
taemae ulos tyoekamarista salihuoneeseen jalottelemaan. Kerttu meni nyt
tarjoomaan sille toista valokuva-albumia sen albumin asemasta, jonka se
oli jo kaesiinsae ottanut. Sillae siinae oli ainoastaan laehimpien
sukulaisten valokuvia, mutta toisessa sitaevastoin mitae kauniimpia,
suurkokoi