nelle suoraan olleensa
menemaettae naimisiin sen kanssa, jota rakasti, sen vuoksi, ettae siinae
tapauksessa olisi menettaenyt paikkansa eikae olisi voinutkaan lapsiansa
elaettaeae. Taestae syystae oli Kerttu tahtonut aeitiae ihmisiltae piilottaa.
Mutta nyt, juuri taemae asia vyoerytti yhtaekkiae aeidin elaemaen syvaenae,
aeaerettoemaenae, uhrautuvaisena Kertun eteen...

Jokseenkin tunnin kuluttua he tulivat kapteenin tyoehuoneesta. Vieraalla
oli silloin kaedessaeaen nahkapaeaellyksiin pantu paperikaeaeroe, ja haen oli
laehdoessae takasin Venaejaelle.

Kertun kysyvaesti ihmettelevaen katseen vieras heti ymmaersi, ja
vastaukseksi vaan lempeaesti hymaehti ikaeaenkuin sanoakseen: minkae sille
voin, minun _taeytyy_ ... ja suuteli hyvaestiksi Kerttua kaedelle. Jota
Kertulle ei ollut vielae ikinae ennen tapahtunut, ja jommoista haen oli
yhden ainoan kerran naehnyt tehtaevaen, nimittaein kerran vapaaherrattaren
luona.

Kun kapteeni palasi vierasta saattamasta. Kerttu kohta jo eteisessae
kysyi kiihkeaesti:

--Kuka se oli?

Ja naehtyaeaen Kertun ihastuksesta punehtuneet kasvot kapteeni sanoi muka
vaelinpitaemaettoemaesti:

--Olipahan vaan tullut toeitaeni hakemaan. Naeithaen sillae paperipinkan, ne
oli minun papereitani.

Mutta kun haen huomasi, ettae Kerttu yhae uteliaampana vaan kysyy, saehaehti
haen voitokkaana Kertun korvaan:

--Vallankumouksellinen! Vallankumouksellinen!

Kerttu oli kaatua haemmaestyksestae.

Kapteeni nautti sanomattomasti.

--Mutta kuka se sitten oli?--kysyi Kerttu taas.

Kapteeni selitti salaperaeisenae:

--Sano haentae aina vaan Vasiliksi. Mitaeaen muuta nimeae elae ikinae kysy. Haen
olisi voinut olla koko vallankumouksen johtaja, mutta osottautui liian
hellaemieliseksi.

--Onko sekin paha?--kysyi Kerttu.

--On, sanoi kapteeni,--sillae vallankumouksessa taeytyy noin: (Kapteeni
oli aekkinaeisellae liikkeellae murtavinaan jotakin kahtia, ja silmaet
hirmumieltae kuvaavina huusi) Trah!

Kerttu jaei hyvin miettivaeiseksi. Sekin hieno herra siis! Merkitsisikoe
vallankumous todellakin sitae, ettae ei tulisi enaeae olemaan sellaista
elaemaeae ja oloja kuin missae haenen aeitinsae oli elaenyt?

Taemae ihmeellinen tapaus, ettae vieras ylimys oli haenen silmaensae avannut,
se sai Kertunkin vihdoin taipumaan siihen uskoon, ettae jotakin
ihmeellistae todella oli tulossa, vaikka haen taehaen asti olikin pannut
kapteenin puheille niin pientae huomiota kuin kaikkein pienin kaerki
etusormesta.

Ei