umaan vaarin kanssa pihan matalassa puurakennuksessa, jota kivimuuri
peitti pimeaeaen ja nokiseen varjoon, laehestyen sen ikkunoita ainoastaan
kolmen jalan vaelimatkalle.
Frans ei voinut tunnustaa pojakseen sellaista heittioetae, joka kaikki
maailman metkut koettuansa ei ollut osannut hankkia itsellensae mitaeaen
omaisuutta. Jos Hinkki olisi tuonut matkoilta edes satakin dollaria,
olisi Frans antanut haenelle kehotukseksi tuhannen. Mutta Hinkki ei
tuonut roposen rahtuakaan. Frans ei tahtonut haenestae mitaeaen tietaeae sen
jaelkeen kuin Hinkki ilmaisi taloudellisen tilansa.
Mutta vaikka Frans olisi kaikkia virallisia muotoja seuraten julistanut
haenet perinnoettoemaeksi, ei se seikka olisi tehnyt juuri mitaeaen vaikutusta
Hinkkiin. Sillae Hinkki ei rakastanut rahoja laehimaillekaan niinkuin
vapauttansa.
Kun Frans, pakottaakseen Hinkin itsenaeisesti ansaitsemaan, ei antanut
haenelle edes tupakkirahoja, nautti Hinkki enemmaen kuin pahotteli siitae
ettae sai olla taas taeaellae kotikaupungissaan kokonaan vapaana halunkkina,
vapaasti keksimaessae keinoja tupakki- ja muun vehkeilyrahan saamiseen,
isaen aseman mitenkaeaen sitomatta haentae.
Haen tahtoi taas elaeae taeytelaeistae nykyisyyden elaemaeaensae taessae niin paljon
muuttuneessa, niin suunnattomasti kasvaneessa ja niin lukemattomia uusia
tilaisuuksia tarjoovassa suurkaupungissa, samaa elaemaeae, jota oli
lapsuudessa elaenyt kaupungin vielae ollessa pikkukaupunkina.
Oikein Hinkki vetaesi syviae savuja kitaansa, kun ensimaeiset isaen kirot
kestettyaensae laeksi tallustamaan naeitae uusia asfalttikaeytaeviae. Sellainen
suuri, sanomattoman ihana vapauden tunnelma taeytti koko haenen olentonsa.
Ei ollut laivakapteenia, ei peraemiehiae, ei hoidettavia purjeita, ei
paeivae-, ei yoevuoroja, ei ahdasta laivankantta kaevellaekseen; vaan
vilkastuneen, vaeekkaeaen kaupungin kotoiset ja sittenkin niin vieraiksi
kaeyneet kadut. Sen salaperaeiset nurkat viettelivaet Hinkkiae paikasta
paikkaan, vetivaet, kutsuivat,--aivankuin joku haltija tai sanokaamme
Hinkin jumala olisi taluttanut haentae ja yhae sanonut haenelle: katsos
taetae, ja katsos tuotakin paikkaa, ja muistatko sitaekin sokkelia siellae
Katajanokalla, tai vielae sitaekin siellae Hermanninkaupungilla, tai
Soeoernaeisissae, tai siellae Toeoeloeoen puolella. Ne paikat kaeytti Hinkkiae
haenen jumalansa ensin, sitten vasta vei keskemmaelle kaupunkia.
Meni kauniit viikon paeivaet Hinkiltae taehaen alkajaisnuuskintaan,
|