jonne 3:s sotamies osottaa)

ARISTARKUS. Lekkeri helmeilevaeae oltta! Totisesti!

ANTON. Paeaetaeni pyoerryttaeae.

TITUS. Sydaentaeni hiukasee.

TOMMI. Kuinka ovat he kaesittaeneet taemaen?

3:S SOTAMIES. Kuulkaat, mae tahdon kertoa. He ovat miehiae toisesta
komppanista, lekkerin he ryoevaesit kellarista, joka naekyy matkanpaeaessae
tuolla, nyt he sitae kiirittaevaet taestae ihan ohitsemme tuonne
kortteeriinsa, he onnelliset, ja tuhannen kertaa. Kuohuvaa oltta on
lekkeri taeys, minae tiedaen sen.

ARISTARKUS. Kiusaus laehestyy, kiusaus verraton.

TOMMI. Vaehempi voima turvaa suurempaan, samanlainen etsii samanlaista;
rautavuori laehestyy manjettia ja neula kaey levottomaksi, mun veressaeni
on jotain heimoutta tuon lekkerin sisaellyksen kanssa, ja siitaepae
sydaemmeni nyt ammahtelee.

TITUS. Jos se pieni tynnoeri olis meillae.

TOMMI. Se taitaa vielae olla meillae; sillae koska ryoevaeri ryoevaeriltae
ryoevaeae, sitae Jumalakin nauraa.

ARISTARKUS. Sen otamme heiltae, tempasemme kuin suret pallosen porsaan.

ANTON. Minae protesteeraan.

TIMOTEUS. Minae samoin.

ARISTARKUS. Minae myoennyn.

TOMMI. Minae samoin.

ANTON. Onko teillae jaerkeae? Hullut ja villityt! Mitae sanot, Titus?

TITUS. En paein enkae vastoin, sanonpa vaan: jos se pieni tynnoeri olis
meillae.

ANTON. Pidae nyt leukas siitae tynnoeristae, kiiritpae muuton itse pienenae
tynnoerinae tuolla mullassa. Sinae sammakko!

TITUS. Koetetaanpas! Luuletko minun paljaaksi mamman-pojaksi,
elaetettynae rieskalla ja simpuloilla. (Kaey Antonia kohden)

ANTON. Pysy pois minusta, minae en tahdo tapella.

TITUS. Koetetaanpas!

ANTON. Minae en tahdo tapella.

TOMMI. Hiljaa, pojat! Nyt kaikki keskinaeinen riita pois; sillae kohta
tarvitsemme yhdistettyjae voimia. Ja sitten--sillae kylmae tuuli kaey--
majaamme iloinen pystyvalkea, jonka ympaerillae tyhjennaemme lekkerin.

ARISTARKUS. Sanotpa jotain.

TOMMI. Ottakaamme vastaan iloinen hetki, koska se tarjona on.

TIMOTEUS. Mutta sitten, sitten?

TOMMI. Sitten tulkoon Bonifaciuksen vuoro. Mitae huolimme? (Titus lyoe
nyrkillaensae Anttonia niskaan)

TITUS. Koetetaanpas!

ANTON. Kas riivattua. Ole nyt siivosti. Minae en millaeaen muotoa tahdo
tappelusta.

TOMMI. Saakeliko astuu Titukseen, mieheen, joka ennen tuskin rupesi
matoakaan vastaan? (Nauraa vilkkaasti) Ja Anton seisoo silmaet pystyssae,
tunteeksensa Titusta. Jaa jaa, Anton, jos oikein yhteen iskisitte, niin
arvaas kenen polvet luulis