aan kotos ja haenen, joka aina
sinua suojeli kukoistukses aikana taeaellae, aina taehaen paeivaeaen asti?
Useinpa haen aeidin liepeaellae kaedellae viskasi kirkkahalta lapsiotsaltasi
himmentaevaen hiuksen pois, ja asetteli, ojenteli olkapaeillaesi tuota
valkeaa kaulustasi! Hmm, miksi muistelen noita, minae itse lapsekas
tyttoe? Mutta mitae huolin? Sillae paljon tein minae, paljon; tein kaikki,
tein kaikki, mitae aeidin helleys voi! Tein tuhannet kerrat ja sain
sinulta palkinnoksi, Leo, taemaen tuonentoukan, joka polttaa mun
sydaentaeni; se mun sydaentaeni polttaa, oi laupias taivas!--Mutta
kaikesta, vaikka halkeisi poveni, aelloes, Leo, saako tietoa kipenaenkaeaen
vertaa. Vaan johan avaruuden sylihin mae puhalsinkin ulos hohteeni ja
sijahan astukoon viileys ja rauha; ja voimallisesti tahdon katsahtaa
taas, kaeydessaeni jouduttamaan haenen laehtoeaensae. (Poistuu kiivaasti
vasemmalle. Anton astuu esiin.)

ANTON. (Yksin) Onko ukkosen vasama iskenyt alas mun paeaehaeni? Tai onko
noidannuoli, sinkoellen sinne taenne, hurmannut pilan piian mielen? Ei,
vaan rakkauden nuoli on tehnyt taessae tyoensae, hahaa! Haen lempii sinua,
poika, ja sinae lemmit haentae! Hyvae! Mutta ken olis sitae uskonut sinusta,
haellaekkae? Seisoithan edessaeni, mitae koskee taeaellae miehiin, kuin
pyoerryttaevae taivaanvuori,--ja nyt riutuu sydaemmesi tuon koeyhaen
nuorukaisen taehden, palaa tuskan tulessa! Mutta kuitenkin tiedaen
sinussa loeytyvaen ylpeaetae lujuutta, joka ei juuri leikin lannistu, koska
se kerran on maeaeraetty seisomaan. Ja sen tiedaen, ettaes nytkin antaisit
laskea ainiaaksi taemaen aurinkos, naeyttaemaettae silmaen-iskullakaan sen
kalleutta sydaemmelles'. Sen tekisit, ellei nyt tuo metsaen partainen
uros astuis eteesi armollisena kohtalonas, haa! Ensiksihaen nyt
seisautan pojan laehdoen ja panen takavarikkoon haenen matkasaekkinsae, joka
tulee tuossa. (Elias tulee vasemmalta, kantaen matkasaekkiae.) Mihin
saekkiae?

ELIAS. Tuostahan lystihuoneesta tien vierestae astutaan vaunuihin, jotka
tulevat kujan kautta. Matti, peeveli, tappeli itsensae kyytiin! No, no!

ANTON. Jaeaekoeoen saekki taehaen.

ELIAS. Kannan sen lystihuoneesen kaeskyn mukaan. Ehkae pannaan sinne
vielae jokin kylaenkaakku. Mitae minae tiedaen?

ANTON. Laske se paikalla maahan, muutoin paukahtaa sakarasauva!

ELIAS. Kannan sen lystihuoneesen.

ANTON. Elias!

ELIAS. Minun taeytyy, ei auta.

ANTON. (Korkealla aeaenellae) Pyydaenpae koreasti: laske se maahan