nyt
Kohtani, ja miten voin sen tahdon taeyttaeae.

KASPER. Siinaehaen on meillae ensimmaeinen naeytoes,
Tulee sitten toinen riemun remunalla;
Ja nyt myoeskin taemaen juoni-asemasta
Suoppas ahtoeoereilles pieni viittaus.

ELINA. Samas jaerjestykses toimintomme juoskoon:
Minae veljens haelle kuolemasta annan,
Tepae sodan hirveaestae pauhinasta
Oman itsenne taas ilosena tuotte
Haelle paeiviensae huviks, mutta Conon
Haeltae armahaasti kysyy jos haen tahtois
Tulla kauniin Kilianin avioksi;
Sitten nouskoon taemae ilovalkeamme
Vallatonna korkeuteen pilvien.

KASPER. Perin oivallista! Kaikki liittyy lukkoon
Ilman yhtaeaen raeminaetae koneissamme.
Mutta jymiseehaen porras! Olkam valmiit
Tuikeahaan ilveesen. Nyt koetellaan
Keinol koval, myrskyl vallan kiivahalla
Nuoren tyttaereni ryhtiae. No noo,
Onhan suonissasi ukko Kasperin verta. (Alma tulee)

ELINA. Almani, sun katsantosi meille lausuu,
Ettaes kuvauksen korkeen naehnyt olet.

ALMA. Minkae ihanuuden taeaellae naehdae saamme
Haenen kasvoillansa, joka autuaana kuolee,
Koska sielu, itseaensae peilaellen
Valkeuden laehteen paistees hymysuin,
Odottavi kelmeaeltae enkeliltae
Suutelmaa, mi kovan solmun hellaest paeaestaeae!
Minkae pyhaen rauhan, minkae viisauden
Korkean, kuin kirkastuisit elaemaemme
Himmeydet kaikki, sinae sillon naeet
Haenen otsallansa! Naeet kuni koitteen,
Koitteen heljaen ijankaikkisuuden paeivaest.
Niinpae vaimo kuolon kaunoisena
Lepaesi mun edessaeni, tyyven tyyven!

ELINA. Ja nyt on haen elaemaensae paeaettaenyt?

ALMA. Vielae ei; vaan haenen hengittaemaeaen heitin
Koska haenest laeksin, laeksin kaeskystaensae;
Sillae aekisti haen katsoi puoleheeni,
Lausui kuni ennustaen: "hyvaesti,
Hyvaesti nyt, armas neito! Jaetae huone
Kuolevan ja kohden kotoasi riennae,
Jossa hetki ankara sua odottaavi",
Niin haen lausui ihanasti myhaeellen.

ELINA. Ja sae tulit. Mutta katsahtihan tarkoin
Vaimo pian sammuvalla silmaellaensae.

ALMA. Mitae on siis teillae tiedokseni antaa?
Tosiaankin taerkeaetae, huomaan minae.
Toki murheen pimeyttae enemmin
Kuni iloa mae muodoistanne varron.

ELINA. Muistele siis naekyaesi taivaallista
Ja nyt seiso lujana, mun tyttaereni,
Koska kuulet syvaen murheen sanoman.--
Leonard jo heittaenyt on paeivaen valon
Ainiaaksi; meren povessa haen lepaeae
Peittaemaenae sammalhienon kaeaereen,
Unohtaen kaikki.

KASPER. (Eriks.) Sydaentaeni louhii;
Mutta en sua tahdo pettaeae, Elinain.

ALMA. Kuollut olet siis, mun veljein,