. (Kaeaentaeen kasvonsa
Leosta) Minae mieletoen, mitae olen minae tehnyt, mitae olen tehnyt?

LEO. Ihanaisin Liina!

LIINA. Vaiti, poika, vaiti!

LEO. Sinae ihanaisin taivaan alla!

LIINA. Minae narri!

LEO. Kaukana, Uranon piirissae, on sinusta kehno narri.

LIINA. Narri, narri, narri, narri ja hullu!

LEO. Jalo ja viisas!

LIINA. Narrien narri!

LEO. Ja minae olen sinun uljas sulhases.

LIINA. Vaiti sinae! Mikae olit sinae silmissaeni aesken? Poika, poika vaan!
Ja miksi mae kutsuisin sinua nyt? Sulhasekseni? Oi kohtalo, mikae
noeyrytys, mikae noeyrytys! (Katsahtaen tarkasti Leoon) Sulhaseni sinae?
Sinae? Hahaa! (Kaetkien kasvonsa Leon rinnoille.)

LEO. Kaetkehaen itses, lintuseni, koska laehestyy jaeaekaerimme, itse
jaeaekaerimestarimme, ja vihaisena, vihaisena!

LIINA. (Kohottaen paeaetaensae ja katsoen vasemmalle) Ja jaeaekaeriae seuraa
korven karhu, tuo meidaen arvoisa Elias. (Naurahtaa.) Ah, kaksin, kolmin
kerroinhan vuotaa nyt paeaellemme autuutemme sarvi!

LEO. Mutta voi minua kurjaa poikaa, nyt punehdun kovin; istua taessae
rinnallas heidaen laehetessaeaen! Minae riennaen heitae vastaan. (Aikoen
mennae, mutta Liina estaeae haenen.)

LIINA. (Kiivaudella) Istu paikallas! Mitae huolimme? Taessae istumme kuin
ruhtinaspari kunniassaan; sillae ansaitseehan arvon lemmenliitto.--Mutta
kas tuota metsaekyoepeliae, Leo! (Anton tulee.)

LEO. Hirveaenae laehestyy haen, kulmakarvat painettuina oikein aekeaesti
alas.

LIINA. Ja mikae poerroetetty parta sitten, jonka peitossa kuitenkin haenen
huulosensa myhaeilevaet niin makeasti, niin makeasti.

ANTON. (Eliaalle) Kas tuossa! Ota saekki selkaeaes ja saata se vaunuihin
ja siitae tuonne hoeyryvaeaen kartanoon sekae saekki ettae mies. Pian! (Elias,
saekkineen, laehtee oikealle perille.)

LIINA. Ei, Elias! vaan kotia takaisin, kotia takaisin saatettakoon
saekki! (Elias kaeaentyy vasemmalle.)

ANTON. (Vasta havaitsevanaan Liinan ja Leon) Mitae! Jaeaehyvaeistenkoe
halailuksessa vielae? (Eliaalle, paukuttaen sauvallansa maahan) Mihin
koempit, sinae tonttu? Hoeyrytaloon pussit ja passit, muutoin kallos
halkee nyt paikalla! (Elias laehtee taasen kaeymaeaen oikealle.)

LIINA. Ei, vaan takaisin kultaiseen kotihin--oi taivaan riemu!--se
saatettakoon takaisin taas.

ELIAS. (Viskaisee saekin vihaisesti maahan.) Menkoeoen peeveliin koko
saekki! Luuletteko, hyvae herrasvaekeni, taessae karhua tanssittavanne?

ANTON. (Leolle ja Liinalle) Mitae hulluutta!

LIINA. P