en mielens
Ympaerviehkeili, ja sillon haentae paeaedyin
Kysymyksillaeni ahdistelemahaan,
Rukouksillani, mutta kauvan turhaan.
Kerran toki povelleni kallistui haen,
Tyttoe, uiskennellen kyyneleitten virras,
Ja nyt korvahaani salasuuden kuiskas.

KASPER. Sinae lemmenkukka iltakasteen alla,
Missae viivyt kuulemasta onnes arpaa?

ELINA. Majasessa tuolla ahon liepehellae
Luona vaimon, kaeypae Tuonelaan, haen viipyy;
Hetken paeaestae, tiedaen, takaisin haen joutuu.

KASPER. Annas haenen tulla, annas haenen kuulla
Uutisemme valtaset, ja emmekohan
Naee taessae kilttii kiikahdusta hieman?
Voisitkohan, likka, ensileimahtaissa
Seistae, vaipumatta taemaen onnes alle?

ELINA. Haenkoe olisi niin heikko? Mitae voisin
Kerskata mae enaeaen? Toki uskon toista,
Ehkae pahemminkin sanomamme kaikuis,
Vaihka haenen korvahaansa viskaisimme
Sanat, ettae ainoo veljens Leonard
Kaey luurankana nyt meren kolkos helmas
Hirmukasten joukos, ettae Kilian
Onpi kihlaunut komeahaan neitoon
Kartanossa komeassa tuolla.

KASPER. Kamalia sanomia!

ELINA. Mutta vielae:
Ettae iso-isaens, likan silmaeterae,
Lupauksen taeyttaeaeksensae, pyhaen valan,
Laehtee keral kumppaninsa Conon'in
Taistelemaan Kreikalaisten sankarina
Vastoin Turkkilaista rumaa, joka taasen--
Kuni kertoisimme--vihasena karkaa,
Vertajanoovana kohden Hellaksen maata.

KASPER. Perin armottomat, hirveen kovat sanat!

ELINA. Ne haen toki ensin huuliltamme kuulkoon.

KASPER. Rohkeutes tunnen. Mutta kuitenkin,
Tuotako me uskaltaisim?

ELINA. Niinpae teemme.
Ensin naemaet murheelliset kertoelmat,
Jotka haeltae syaemmen rakkahimmat riistaeae,
Kuulkoon haen, mut samas hetkes kaikki riemu
Takasin taas virtakoon, ja kalliimpana
Kuni ennen. Sulhasena laehestykoeoen
Kilian kuin toivon saari, ennen naehty
Ainoastaan aeaerettoemaes kaukaisuudes.
Niinpae haenen ensin taessae piiritaemme
Kuolon koljol sumul, mutta pian taasen
Sumun synkeen poistamme, ja Alma
Seisoo onnellisimpana lemmittynae.
Siinae vimman pimeys ja taivaan valo,
Siinae korkeus ja syvyys yhteenkarkaa.

KASPER. Mahdotonta, Elinani, mahdotonta!

CONON. Vaimo, vaarallinen leikki, vaarallinen.

ELINA. Siinae olkoon haelle koetuksen myrsky;
Senpae kaltahista haen nyt melkein tahtois,
Niin haen, tulisesti innostuen, lausui
Hetki sitten. Nyt haen ottakoon sen vastaan.

KASPER. Mitae! Voiko Alman sydaemmestae kaeydae
Toivotus niin mieletoen ja julkea?

ELINA. Ei; vaan sielun kork