a
toinen vihellys. (Laehtee kaeymaeaen.)

LIINA. Kuule vielae kolmas.

LEO. Mahdotonta! Silloin en ehtisi enaeaen!

LIINA. Kuule sitten vielae yksi sananen.

LEO. Sanokaa.

LIINA. Me eroomme siis?

LEO. Iankaikkiseksi!

LIINA. No hyvaesti iankaikkiseksi, armas Leo!

LEO. Ah! taestae kiitaen teitae iankaikkisesti ja niin poistun sydaemmen
riemulla. Hyvaesti, soma nainen, sinae taivaallinen Liina! (Rientaeae
poispaein.)

LIINA. (Huutaen haentae) Viivy hetki vielae! (Kiljahtavalla aeaenellae) Oi
viivy, Leo, viivy!

LEO. Ei! mun taeytyy rientaeae, kohta laehtevaet vaunut.

LIINA. Ne laehtekoeoet, vierikoeoet vaikka Onnelan satamaan, mutta sinua en
milloinkaan paeaestae! Taivaan nimessae, minae lemmin sinua! (Peittaeae
kasvonsa ja katoo kiiruusti vasemmalle.)

LEO. (Yksin) Ah! minkae aeaenen kuulin, mihin katosi enkelihaamu? Tule,
ilo ja riemu; sillae muuttihan taemae hetki leimahtaen pimeaen, tyhjaen
aavikon ympaerillaeni, muutti sen aamun kultaiseksi lehdoksi! Oi hetki,
mi, juuri tullessa kuoleman yoen, aekkiin temmasi peloittavan enkelin
huulilta tuomiotorven pois ja lausui: "olkoon vaikeus uusi!" Niin
lausui autuuteni hetki ja valkeuteni astui yloes ihanaksi paeivaekseni,
eilen uneksuen houri minae, kurja. Vimman aatos!--Mutta enhaen koskaan
unissani epaeillyt untani tyhjaeksi kuvaksi; mutta nyt pelkaeaen, ett'en
pettyis, ja tiedaen siis naehneeni oikean onneni kuvan, ja itse kuva on
taemae onni, jonka taasen silmaeni naekee, tuolla, tuolla puettuna hameesen
kuin yoesen huntu, ja kiharansa liehuvat alla valkean paimenhatun. Niin
haen vaeikkyy tuolla jalona, keveaenae haamuna ja, sireenikukkanen kaedessae,
nyt haen kaeaentyy ympaeri ja palajaa. (Rientaeen kohden Liinaa, joka tulee
esiin) Oi, Liina, Liina!

LIINA. Alallas, Leo, alallas ja hiljaa! Aelae askeltakaan likene minua
nyt, vaan seiso ja kuultele jaerjen sanaa.

LEO. (Erikseen) Nyt tahtoo haen luonnistaa asian.

LIINA. (Nyppii yhae kukkasta nostamatta yloes silmiaensae.) Hm! Kauan olen
tutkistellut, kysellyt itseltaeni sydaemmeni tunteita kohden sinua.
Ovatko he unohtaneet kasvinlapseni ja saattaneet poveni sun taehtesi
tuimempaan tuleen? Mitae tiedaen minae? Ja mitae tiedaen, kuinka loisin nyt
katsantoni sinuun? Kuinka? Morsiamenako? Sinuun? Hohoo! Ja mitae
morsiuskruunulla minae, kruunulla ja seppeleellae mun kulmillani? No me
katsomme toinen toiseemme tyyneydellae aina kuin ennenkin; ja samoin
olkoon taessae myoes asuntos ja toimes ajan tuonn