kurjaa lastas, jonka saatat nyt tykoeaesi maankulkeuteen
pois?

LIINA. Tahdotteko seurata haentae?

ANTON. No no, ilman vihastumista! Minae seuraan haentae kuin sureva isae.--
Kas niin, lapsemme, ota hyvaesti hellaestae mammastas, halaten haentae
koruisesti. Taeyttaekaeaet pian taemae viimeinen velvollisuutenne; sillae
aikaa joutuu. Rientaekaeaet! Minae kaeyn syrjaeaen. (Poistuu heistae hieman
taemmas, kaeyskelee vinhasti edes takaisin, hieroen kaesiaensae.)

LIINA. Hyvaesti, Leo! Muista aina Luojaas, pidae haenen kaeskynsae ja haen
siunaa sinun paeivaes.

LEO. Minae kiitaen teitae, kiitaen kaikesta, kaikesta, ja toivon teille
ikuisen onnen ja rauhan! Oi, enemmin en jaksa nyt lausua, mitae
kiitollinen sydaemmeni kuiskaa!

LIINA. Olkoon jo kylliksi. Kas taessae mun kaeteni. (Leo suutelee kaettae.)
Jaeae hyvaesti, ja elaemaesi matkalla ole aina mies! Hyvaesti!

LEO. Ikuisesti hyvaesti, ylistettaevae nainen! (Laehtee kiivaasti poispaein,
lausuen Antonille) Tulkaat!

ANTON. Varro, mies! (Vetaeae haentae takaisin kohden Liinaa.)

LEO. Mitae aiotte?

ANTON. Aelae rynnistele vastaan. (Halliten Leoa ryhtyy haen myoes Liinaan
ja vetaeae haentae kohden Leoa.) Poika lempii tyttoeae ja tyttoe lempii
poikaa, hei!

LIINA. (Tempoilee) Siivosti, eno!

LEO. (Tempoilee) Hellittaekaeaet!

ANTON. Ystaevaeni, turhaan pyristelette vastaan, sillae nyt on itse
"metsaen halliparta" naittajanne.

LEO. Te mieletoen!

LIINA. Te hullu! Paeaestaekaeaet minua!

ANTON. Hahaa, kuinka temmoilevatkin nuo Amorin kiiskit haenen
nuotassansa; sillae poika lempii tyttoeae ja tyttoe lempii poikaa.

LIINA. Suuri Jumala, mitae on taemae! Eno, eno!

LEO. Ovatko metsaen peikot haenen panneet raivoon?

LIINA. Minun saattaa haen hulluksi! (Kovalla aeaenellae) Eno!

ANTON. Kaesi kaeteen vaan!

LIINA. Pois! (Lyoe hatun haenen paeaestaeaen ja Anton hellittaeae aekisti
molemmat. Hetki aeaenettoemyyttae; he tuijottelevat toinen toiseensa, Liina
painaen kaettae vasten sydaentaensae ja huohottaen kovin.)

ANTON. (Ottaen yloes hattunsa) Kaunista kyllae, lyoedae hattua paeaestaeni.
Mitae aattelen sinusta? Voinhan tuskin uskoa sinua sisareni Maijan
tyttaereksi, itse hyvyyden ja laupeuden lapseksi; mutta taemae on heitto
isaeltae, heitto isaeltae, naeen minae. (Erikseen ja riemuiten) Minae
onnistun, onnistunpa! Ah, taemae mursi haenen korskeutensa rautapaidan!
(Aeaeneensae) Iskeae hattu paeaestaeni! Ja juuri armaan lemmittynsae edessae!
Leo, huomaa