amariis, ja katso, ettae kaikki on rakennettu matkaan,
niinkuin pitaeae. (Menee oikealle.)

LEO. Mutta te, te rientaekaeaet myoes! (Poistuu kiivaasti ja levottomalla
muodolla vasemmalle perille.--Liina tulee oikealta periltae.)

LIINA. (Yksin) Jo kuulin kileaen aeaenen, mi ainiaaks' huusi meiltae Leon
kauas. Oi eron hetki, sinae kalveakasvoinen, jota laehemmaes joudut, sitae
vallattomammaksi nousee povessani levottomuus. Se kiihtyy, kasvaa
myrskyksi, ja mi ennen siellae tummasti paloi, se nyt puhalletaan
riehuvaan leimuun. Ja miksi? Oi naeinkoe toivoton lempi tuskittelee
uniensa tyhjaessae valtakunnassa ja hyljaettynae janoissansa huohottaa,
kurja! Kiukkuinen kohtalo, miksi mykkae lempeni, kuin salaisesti
koittava aamu, kohden haentae aina kaetkoestaensae hymyilee, kohden haentae,
kylmaeae, kiittaemaetoentae, koska moni toinen, kaunis kuin Adonis, katsoo
puoleheni turhaan saeteilevaellae silmaellaensae?--Mutta miksi ymmaerraen
sydaemmeni vaeaerin ja kuvailen hulluuksia, minae mieletoen? Oi, hempeaen
elatus-aeidinhaen murhetta on taemae, koska ennen pieni kasvatteensa aekisti
siirtyy haenestae pois, ja siitaehaen syntyi vimma.--(Mietiskelee hetken
aeaenetoennae, ottaen jalon, ylevaen muodon.) Ja vaikkapa toisialtakin
kuohuisi kaikki, mitae huolisin siitae, mitae heikon sydaemmeni kapinasta,
niin kauan kuin seisovat vielae valtiaina povessani jaerki ja tahto? Ja
mitae tahtoisin nuorukaiselta? Aelkoeoen nuorukaisen lemmen huokauksia
liehtoko taenne, ellei mieli haen virittaeae mun oikeutettua vihaani. Ei,
vaan kiitollisuuden viattomasti loistavalla katseella kohdelkoon haen
minua; ja asettuispa taemae aerjy. (Anton tulee oikealta, mutta
huomattuaan Liinan, jaeae seisomaan, jotenkin metsaen peitossa.)

ANTON. (Erikseen) Ahaa, siinaehaen seisot! Mutta mikae muoto! Yht'aikaa
ylpeaen nais-sankarin ja pilvissae surevan seraafin.

LIINA. Mutta kuin kaksi taehteae etaeaellae kylmaessae pohjassa, ovat mulle
silmaes, ja aeaenes kuin talven tuulen aeaeni.

ANTON. (Erikseen) Sinae haastelet kuusille, piikaseni!--Mutta enemmin.

LIINA. Niin olkoon, Leo. Kylmaenae tuulena tahdon minaekin vielae juuri
eronhetkenaekin hengittaeae sinua vastaan ja poistaa kaikki vienot
tunteet.

ANTON. (Erikseen) Enemmin! Minae kuultelen kuin pitkaekorvainen jaenis.

LIINA. Ota helmahas, ota helmahas, oi aamun taivas, taemae lempeni
huokaus, jonka viimeisen kerran henkaeaen haenen taehtensae rinnastani ulos!
(Huoaten) Oi Leo, Leo, miksi heitaet arm