paeaellae
siitae suuresta kaupungista. Mutta kuinka istumme taessae nyt ja missae
istumme? Olimmehan aesken juuri tulisessa taistelossa keskellae sauvuvia
raunioita. (Paeivae haemaertyy)

FUCHS. Haa! Peittaekaeaet meitae, tunturit ja vuoret!

MAX. Miksi toivot niin?

FUCHS. Oi! me olemme jo toispuolella hautaa haemaeryyden maassa.
Keihaestihaen meidaet molemmat yhtaikaa eraes partanen kranatoeoeri siinae
kadun ristissae.

MAX. Kaiketi olin sillon puoleksi jo kuollut haavoistani, koska en
muista taetae. Siis kaeyskelemme, kurjat, nyt varjoina varjojen maassa!

FUCHS. Oo, oo! Mutta mikae on taemae seutu oikeammiten?

MAX. Ei rautahaarut eikae kanget helise vielae.

FUCHS. Eikae palmutkaan kaesissaemme liehu.

MAX. Me jossain keskisijassa istumme, vartoen tuomioomme.

FUCHS. Oo, oo! Tuonen synkeaessae maassa! Millainen on mieles, veli?

MAX. Ei koskaan povessamme lannistukoon miehuuden into, vaihka kulkis
tiemme kirottujen alhoon, vaan purren hammasta vastaanottakaamme mitae
tuleman pitaeae. (Puree hammasta) Hmm!

FUCHS. Oi onneton! kopeiletko taessae vielae? Ylvaesteletkoe, hirmu mies?
Ken voi kaetkeae povessansa kipenaeaekaen miehuuden jaentevyyttae, koska pitaeae
haenen ainiaksi muuttaman asumaan syvyyteen tulisen meren? Ken voi sitae?
Ei kenkaeaen maassa eikae taivaassa.

MAX. Mutta toivo ei ole kaikki vielae.

FUCHS. Olkoon niin!

MAX. En kaermettaekaeaen, vaihka olis se mua sadat kerrat pistaenyt, en
vihamiestaeni suurimpaa mae syoeksis taehaen maasuuniin, niin miksi sitten
haen tuolla pilvien paeaellae, jolla tiedaen olevan sydaemmen paljon paremman
kuin minulla, mielisi sinne viskata minua, joka en koskaan ole haentae
pistaenyt, ehdolla en suinkaan, vaan itseaenipae enemmitten pistellyt
olen? Sen on haen tekemaettae, niin uskon ja vakavana varron mitae
annetaan, ja taehaen paeaeni torkahtaen kallistan. (Painuu alas)

FUCHS. Olkoon niin! Niin tahdon uskoa ja vakavana varron mitae annetaan,
ja taehaen paeaeni torkahtaen kallistan. (Painaa paeaensae alas Maxin viereen)

MAURA. (Erikseen) Te raukat miehet, kuinka sairas mielenne nyt
kiitelee! Ihmislapset! yksi teistae verta vuodattaen taeaellae taistelee,
toinen vehkeilee luulokuviensa kanssa, ja aina ja kaikkialla on murhe,
sota ja surkeus. Oo! (Preussilaeinen kansalaulu kuuluu oikealta)

FUCHS. (Nostamatta paeaetaensae yloes) Enkelit laulaa.

MAX. Ja perkeleet kiljuu. (Mariana ja Timoteus tulevat kaesi kaedessae,
jaelkimmaeinen ontuu)

MAURA.