mun petti nyt.

KASPER. Minae tiedaen komppanissani eraeaen uljaan uroon, joka eilen teki
kummallisen lupauksen. Sanokaat, muori, ettekoe taitaisi pitaeae vielae
toisesta miehestae.

MAURA. Hm.

KASPER. Jaa, mitae sanotte?

MAURA. Siihen vastakoon sydaemmeni koska silmaeni on taemaen toisen naehnyt.

KASPER. Saattakaat Faustus taenne. (Eraes sotamiehistae menee. Max
kuorsahtaa) Ken makaa niin makeasti ihan sodan jaloissa taessae?

GILBERT. Onpa meillae taessae kaksi vankia.

KASPER. Ja makavat kuorsaen! Kuinka ymmaerraen taemaen?

MAURA. Oi! kaksi onnetonta siinae makaa, kaksi sotamiestae Max ja Fuchs,
jotka kuluessa kolmen kuun eivaet ole naehneet yhtae ainoata selvyyden
hetkeae; mutta nyt on jaerki sanonut liittonsa yloes ja paennut heidaen
aivonsa kammareista, ja nytpae he alati naekevaet ympaerillaensae ainoastaan
petosta ja kavaluutta ja pieniae olentoja, jotka vaesymaettae vaivaa heitae.
Aesken, koska painoit he itsensae tuohon alas ja kuulit kaukaalta sodan
jyskeen, niin luulitpa he Berlinin kaupungin jo seisovan tulessa ja
sauvussa, ja ettae he itse olit kaatuneet sen rynnaekoessae ja oljentelit
nyt kuolleitten haemaeraeisessae maassa haudan toisella puolella. Oo oo!
Niinpae he uskoit, onnettomat, ja siinae uskossa lyyhistit itsensae vasten
maata kuin kaksi kurjaa jaeniksenpoikasta itsensae lyyhistaeae ruohistoon
kuultuansa korvesta haukan aeaenen.

KASPER. Ha ha ha! No siinaepae kaksi kummallista veitikkaa.

GILBERT. Luulenpa keksivaeni heitae kohtaan sukkelan juonen, herra.

KASPER. Hyvae. Mikae on taemae? Mutta vartokaamme, tuossa tulee mies.
(Faustus tulee)

FAUSTUS. Mitae tahtoo herra kapteeni?

KASPER. Sano minulle kuinka kuuluu se lupaus, jonka eilen teit?

FAUSTUS. Naein, herra: koska ehdin Schleusingenin kaupungin, niin otanpa
aviosiipakseni ensimmaeisen naisen, joka vaan mielii kanssani nahista,
sen teen vaihka olis haen se viimeinen hurnakka. Niin lupasin, ja siinae
seison.

KASPER. En tiedae syytae taehaen paeaetoeksees, mutta yhtaekaikki kuin sen vaan
taeytaet.--Mitae tykkaeaette taestae miehestae, frouvani?

MAURA. Hoo, uljas muoto, mutta naein vilauksessa en taida paeaettaeae
mitaeaen.

FAUSTUS. Vilauksessa on se tehtaevae, jaa aekisti kuin leimaus. Ei yhtaeaen
yloeslykkaeystae, muori, vaan jos ei kaey kauppa taessae, niin kiepoonpa
kohta toisille markkinoille kuin luoti.

MAURA. (Eriks.) Ui! kuinka hirmuinen ja kiivas mies! Mutta miehukas
kuin Herkkules. Haa! mitae teen?