ita, niin hyvin olet
kaetkenyt kaikki, koska ei kotka-silmaeni ole vainunnut vaaraa. Mutta nyt
minae huomaan, ettae juuri niin taeaellae katsahtaa suloisesti, onnettomasti
rakastava mies. Mutta ettaes halaat nyt taeaeltae pois? Vai taemaekoe juuri
sinun karkoittaa vieraille maille? Kiirehditkoe, armas Leo, hakemaan
unohduksen laeaekettae haavoillesi? Poika, taemae saattaa mieleni
levottomaksi ja haavoittaa minunkin karvaista, poerroeistae sydaentaeni!
(Leo tulee oikealta.) Jumalan rauha, Leo! Sinae matkustat pois.

LEO. Auringot ja taehdet, kuinka joutuu aika!

ANTON. Kohta seitsemaen. Mutta millae sydaemmellae siirryt?

LEO. Tahdon ja en tahdo, kiirehdin ja viivyttelen, oi!

ANTON. Tahdot ja et tahdo heittaeae tuota kultaista leiloasi. Hahaa! mitae
katsot minua? Luuletko, ett'en tiedae, mihin huokaukses lentaeae?

LEO. Oi sanokaat!

ANTON. Haemeenlinnaan!

LEO. (Erikseen) Haen vainuu siis vaeaeriae jaelkiae. Hyvae!

ANTON. Tiedaenpae oikein!

LEO. Niinkoehaen?

ANTON. Sinae huokaat.

LEO. Ja taemae on kehno tyoe. Mutta heitetaeaen pois nuo huokaukset,
heitetaeaen ne pois _tetrao urogallus_'ten nimessae! Kuinka jaksavat he?

ANTON. Metsotko?

LEO. Metsot, metsot, joeroet linnut, tulipunaiset kaaret silmien ympaeri!
(Erikseen ja paimen kaedellaeaen otsaansa) Oi, oi!

ANTON. Hehee! Viisi tetrao urogallus'ta! Urogallus, urogallus! Uhkea,
verraton _nomen_ tuolle kanalintujen taajalle taatalle. Urogallus! Ja
he tappelevat kuin sankarit.--Mutta miksi luikersit nyt metsoisiin?
Kurja poika, parastashan koetat unohtaakses kaunoistasi.

LEO. Mutta en taida.

ANTON. Sillae haen on korea, pulski, marjaposkinen heiskale. Ja haenen
nimensae...? (Muistelevalla muodolla)

LEO. Oi sanokaat tuntemattoman kaunoiseni nimi!

ANTON. Se on juuri kieleni kaerjellae. Mutta istukoon haen siinae; minulla
on samalla kielellae vielae toinen kysymys sinulle. Leo, vastaa minulle
totuudella jaa tai ei, koska heitaen sinulle kysymyksen, jonka
taehtaeimessae haeae-ilta loistaa. Lupaatko sinae?

LEO. Minae lupaan pyhaesti. Kysykaeaet.

ANTON. Mutta kysyttyaeni, aelae seiso mykkaenae edessaeni, vaan anna mun
kuulla sanoista toinen.

LEO. Kysykaeaet. Minae jo tiedaen, mitae vastaan.

ANTON. Lemmitkoe hieman tuota meidaen ylpeaeae impeae, kuin nuorukainen
impeae lempii?

LEO. Ketae?

ANTON. Liinaa. (Hetki aeaenettoemyyttae.) Jaa vai ei?

LEO. Mihin unohditte marjaposken kaupungissa?

ANTON. Hoo, haen oli vaan se punainen ma