aen sanottuansa kapteeni laeksi pois.

Yksin jaeaetyaeaen Kerttu oli niin ihmeissaeaen ettei tiennyt mihin katsoa, ei
voinut paeaettaeae istuako vai seista, avasi ikkunan ja taas sulki ja taas
avasi. Juuri kun haenen piti ruveta jotakin asiaa tekemaeaen, pysaehtyivaet
kaedet ja silmaet jaeivaet yhteen kohti katsomaan. Kalpea kuu paistoi
ruskoiselle merelle.

Vaelistae haenen kasvojansa kirkasti sama onnellisen autuas hymy, jonka haen
oli onnistunut Hannekselta salaamaan. Vaelistae taas, kun haenen eteensae
sattui keskeneraeisten pukujen ompeluksia, haenen silmaekulmansa
rypistyivaet kiukkuisesti ja uhmaavasti.

Pitikoe todella ruveta korjaamaan noita ompeluksia kokoon! Niin hassua!
Ja mitae sanoa kaikille niille, jotka huomenna tulevat koettelemaan ja
ylihuomenna odottavat pukujansa valmiiksi! Vai ettae Kerttu saa sen asian
miettiae niinkuin paraiten ymmaertaeae. No, mietitaeaen, mietitaeaen!

Ja Kerttu pani hatun ja keveaen paeaellystakin yllensae ja meni nopeasti
Kustaavan luo.

Siellae Kerttu, kuiskuteltuaan kiihkeaesti Kustaavan kanssa, sai tietaeae
kaikki mitae kapteeni oli taelle puhunut kuulutusten ja vihkimisen
tarpeettomuudesta.

Ja niin Kertulle vaehitellen selvisi kuinka asiat olivat.

Kustaavan kanssa haen ei tosin siitae puhunut. He vaan molemmat
onnellisina sopivat keskenaeaen siitae miten ylaekerta sitten oikein
jaerjestettaeisiin, kun he Hanneksen kanssa sinne asettuvat. Onnesta
hehkuvina Kustaava ja Kerttu syleilivaet toisiansa, kun sinae iltana
erosivat.

Mutta kun Kerttu sitten kulki pois Kustaavan luota, naeki haen Hanneksen
tulevan kotiansa paein ja teki kasvonsa sangen totisen ja jumalisen
naekoeisiksi, sillae suuri hurskaudenhenki tuli juuri sillae hetkellae haenen
paeaellensae.

--Se oli kiltisti tehty, sanoi kapteeni, kun tuli kohdalle.

--Mikae niin?--kysyi Kerttu hienon saevyisaesti.

--Totta Kerttu puhui huoneen laittamisesta aeidille?

--Sehaen on kyllae asia,--sanoi Kerttu,--mutta aeitisi puhui sinun
ajattelevan ilman vihkiaeisiae.--Hyi sinua!

--Mutta Kerttu hyvae, mehaen _olemme_ jo naimisissa!

--Emme ole ihmisten edessae.

--Minkae ihmisten edessae?

--Ja siksi toiseksi,--sanoi Kerttu,--tiedae ettae minae olen tullut
jumaliseksi.

--Mitae se merkitsee? kysyi kapteeni.

--No, kyllaehaen sen tiedaet, voi sitae pahemmaksikin tulla, kun pitkaet
vuodet saa yksin surra.--Ja Kerttu pyhkaesi vihasen kyyneleen
silmaestaensae:--Noh, antaa niiden asiain olla.

--Luuliko Ke