isi maailman toiseen paeaehaen, on haen aina vaan Kertun mies."
Mutta haen laehti.

Haenen tullessa portille olivat samaiset herrat vielae siinae.

Kapteeni meni heihin vilkasematta ovesta sisaelle. Naemae peraessae. Pienet
rappuset noustua kapteeni kysyi heiltae Kertun oven edessae:

--Ketaes herrat hakevat?

Molemmat herrat nenaestyivaet taestae kysymyksestae ja toinen kaeski kapteenin
ensin sanoa ketae haen taeaeltae haki.

Silloin kapteeni sanoi:

--Minae olen Kerttu Fagerlundin mies, mutta ketae te olette?

He sanoivat:

--Ohoh, sepae saadaan naehdae!

Kapteeni soitti ovelle.

Palvelustyttoe paeaesti kaikki kolme sisaelle ja nauraen ja makeillen niille
kahdelle hienommalle herralle antoi naeiden mennae odottamaan siihen
viereiseen huoneeseen, jossa kapteeni oli aamupaeivaellae odotustuntinsa
viettaenyt, mutta kapteenille sanoi happamesti, ettei neiti Fagerlund ole
taenaepaeivaenae enaeae tavattavissa.

Salista kuului vielae hienoa ompelukoneen kaeyntiae.

Kapteeni riisui paeaellystakkinsa ja pani sen naulaan.

Luullen miestae kuuroksi palvelustyttoe huusi haenen korvaansa aeskeisen
sanansa toistamiseen.

Kapteeni otti esille taskupeilin, silitteli huulet hoeroessae pienellae
harjalla huolellisesti tuuheat viiksensae kahden puolen, ja pisti sitten
kaikki rauhallisesti jaelleen taskuunsa. Naemae tehtyaensae haen meni salin
ovelle, avasi sen selko selaellensae ja astui vakaasti sisaelle.

Salissa nousi suuri haelinae.

Hihkaisten saeikaehdyksestae vetaeytyi joku rouva, jolla hameliivin napitus
oli kesken, nopeasti sermin taakse. Ompelijattaret nousivat paikoiltaan
ja yksi juoksi telefoniin siltae varalta ettae tulisi kaeskettaevaeksi apua.

Korvia myoeten punehtuen Kerttu rupesi jotain haetaeaentyneenae sanomaan
kapteenille, mutta kapteeni huiskutti etusormeaan ilmassa, vaatien
aeaenettoemyyttae silmaenraepaeyksessae. Suhahtaen livahti puvun koettelija
sermin takaa eteiseen ja sieltae ulos.

Kapteeni kaeaentyi ompelijattarien puoleen sanoen:

--Tyoe lopetetaan. Saatte mennae!

Tytoet katsoivat haemmaestyneinae Kerttuun, herrat kurkkivat viereisestae
huoneesta, kaikki odottaen milloin Kerttu osottaa roeyhkeaen komentajan
ovelle.

Mutta Kerttu tuli noeyraenae ja pelokkaana niinkuin lapsi kapteenin luo, ja
katsoen haentae yloes silmiin sanoi:

--Hannes hyvae, annathan anteeksi--

Nyt lakkasivat herrat kurkkimasta ja kolistelivat kiireimmaen kautta
ulos.

--Saatte mennae. Kuulitteko?--toisti