ikutuksen huomattuansa kapteeni huokasi ja
sanoi:

--Istukaa, aeiti.

Ja Kustaava istui.

Nyt alkoi kapteeni ensin kaevellae edestakasin huoneessa mymisten ja
selitellen jotakin itseksensae, sitten pysaehtyi, avasi suunsa ja piti
aeidille ensimaeisen perusteellisen esitelmaensae siitae kuinka olevaisten
olojen suuret vaeaeryydet koeyhaeae kansaa kohtaan olivat saattaneet kestaeae
naein kauan ainoastaan siitae syystae ettae papit opettivat tulevaisen
autuuden taehden tyytymaeaen koeyhyyteen ja noeyraesti palvelemaan rikkaita.

Ikaeaenkuin ei olisi mitaeaen taestae kaikesta ymmaertaenyt aeiti hoki vaan:

--Tietysti, kuinkas muutoin,--noeyryys on tarpeellinen ihmiselle, kuinkas
muutoin.

Jonka vuoksi kapteeni korotti aeaenensae jylisevaeksi ukkoseksi ja huusi
sanoen:

--Kansa on voimakas eikae sen kaesivartta vastaan mikaeaen voima riittaeisi,
mutta siihen on juotettu noeyryyden kirottu usko, joka panee sen
ompelemaan tohvelia omalle sortajallensa!

Aeiti tosin vaehaeksi aikaa saepsaehti, mutta sitten, kapteenin antautuessa
hiljentyvaellae aeaenellae tarkempiin selityksiin, tuli yhae uneliaammaksi.

Sattui kuitenkin niin ettae vanha vaari oli koempinyt Kustaavan luo ja
nukahtanut nurkkaan.

Koska kapteeni aeaenensae korotti ja jylisevaen ukkosen tavalla puhui,
heraesi vaari ja jonkun ajan kuluttua alkoi nurkasta kuulua ihmeellisiae
pitkiae aeaennaehdyksiae: aeae, aeae, aeae-ae. Ja kaedet ojentuivat kapteenia kohden
niinkuin lapsen, joka ei tiedae kuinka asiaansa selittaeae.

Ensin luuli kapteeni, ettae se muuten vaan vanhuuttansa horisee, mutta
puhuessaan eteenpaein huomasi ihmeekseen vaarin aeaennaehtelevaen sitae
kovemmin mitae voimakkaampia kohtia esitelmae tarjosi. Ja kun aeitikin oli
jo sikeaessae unessa, huusi kapteeni koetteeksi sen venaelaeisen
suuriruhtinattaren, Natalia Feodorovnan lempilauseen:

--He ovat kansalta maan ottaneet, he ovat kansan rengiksensae tehneet,
joka rahasta tyoevoimaansa myypi niinkuin markkinatavaraa kaupungin
torilla!

--Aeae, aeae, aeae-aeae--alkoi vaari panna ja ojennetuin kaesin tulla kapteenia
kohden.

--Jaa, jaa, vaari,--sanoi kapteeni,--eikoes niin: maa on sen, joka sitae
viljelee?

--Aeae-ae--maa--aeae--

--Eikoes niin? He ovat tehneet kansan rengeiksi ja nyt on renki unohtanut
ettae maa sen on ollutkaan.

Taemaen kuultuansa vaarilta loppui viimeinenkin aeaeni. Haen rupesi huitomaan
kaesillaensae hyvaeksymisen merkiksi, mutta pian kaedetkin tarvittiin taas
kae