he
taluttavat toinentoistansa, ja taennenpae pyrkivaet.

MAURA. Oltta kohden. Oltta heille! En pisaratakaan anna.

TITUS. Vaehaen taeytyy heidaen saada; sillae jyrkkae lopetus on vaarallinen,
niin on vaelskaerimme sanonut.

MAURA. Uskaltaisinko heille antaa?

TITUS. Ilman pelkoa; mutta saakoot kohtuudella.

MAURA. Siis vastakaat jos pahempata seuraa.--Voi heidaen muotojansa!

TIMOTEUS. Kuin frouva Mauran simpulat tuolla torilla honkasella
toikalla, niin hiivaa ja ilmaa taeys.

MARIANA. Ja pieni nenae kuin punertaa kuin poltettu manteli
sokerileipojan poeydaellae.

TIMOTEUS. Hm!

TITUS. No no, ei nenaestae puhuta mitaeaen.--Mutta tuossa kumppanimme.
(Max ja Fuchs, paljain paein, taluttaen toinen toistansa ja tuijotellen
eteensae, tulevat)

FUCHS. Haenellae oli vaan yksi silmae.

MAX. Ja senkin olisin haeneltae ampunut pois ilman sinun haetaeilemistaes.

FUCHS. Parasta haenestae paeaestae niin kiireesti kuin taisimme; ja pois haen
kiiti kuin tuulispaeae, jaettaeen jaelkeensae kovan tulikivi-sauvun.

MAX. Haa! vielaepae karvastelee kurkkuni. Tuoppi oltta, eukko.

FUCHS. Tuoppi oltta, arvoisa mummo.

MAURA. Hoh hoo, kurjaa ihmislasta sentaeaen! Kaada heille vaehaen. Juokaat
nyt laeaekitykseksenne, mutta kohtuullisesti.

MAX. Tietty asia. Kenraalein tulee aina kaeyskellae hyvillae esimerkeillae
vaekensae edellae, liionki mitae kuuluu juomiseen.

MAURA. So so soo! Niinkoe on laitanne, kurjat lapset? Voi raukkoja
teitae! Ja teitaekin on kerran hellae aeiti huiskutellut kaesivarrellansa ja
paljastanut teille povensa.

MARIANA. Ja sanonut: tule, pieni enkelini, tule, kultapalloni, saamaan
mammalta "eijaa".

TIMOTEUS. (Eriks.) Ah, sinae lunttu! Teethaen mun hulluksi paeaestaeni.

MAX. Meillae on itsellae lapsia. Minulla on yksi kohta. Kuinka monta
taasen sinulla, veli kenraali?

FUCHS. Kyllae minulla on, Jumalan kiitos, kolme.

MAX. Poikia vai tyttoejae?

FUCHS. Kolme poikaa.

Max. Kolme kenraalin-poikaa.--Tule istumaan taenne viereeni, sinulta
kysyn jotain syvimmaessae salaisuudessa. (Istuvat laattialle
olvituoppinensa) Nyt kieles totta sanelkoon. Miten tuomitset sen asian,
ettae saatoit he meidaet kenraalein arvoon ja rankiin?

FUCHS. Paha merkki.

MAX. Kas niin; mitae olen minae aatellut?

FUCHS. Paha merkki. Jotain on heillae nahaassa, jotain hirveaetae
sepitellaeaen meitae kohtaan, siitae olen varmaa; ja ukko itse, se
kaviojalkanen ruhtinas, on heidaen kanssansa samassa juonessa.--Ah
kuin