asti.

TIMOTEUS. Te kaksi olette niinkuin vaehaen ystaeviae nyt; mutta, ah Herra!
kuinka kauvan?

MARIANA. Herran avulla aina (hiljemmaellae aeaenellae Timoteukselle) iltaan
asti, koska aemmae leipoo.

TIMOTEUS. Jos ei perkele tule vaeliin.

MAURA. (Huokaen) Hoh hoo! (Katsahtaa korkuuteen)

MARIANA. Perkeleitae ei ole taessae.

TIMOTEUS. Ei krouvitoikalla?

MARIANA. Taemae on saarnastuoli, taeaeltae puhalletaan he huokauksilla pois.

MAURA. Katso etten puhalla sinua helvettiin, sinae nenaekaes penikka.

MARIANA. No hyvae frouva, miksi haukkuu haen huonettamme?

TIMOTEUS. Todistanpa tehneeni pahoin. Olkaat kipenoeitsemaettae haenen
paeaellensae, muorinen, haen antoi minulle vaehaen nuuskakammarin katolle, ja
ansiosta.

TITUS. Ole sinae vait, Timo, minae rukoilen. Elae sekau muiden asioisiin,
minae rukoilen.

MAURA. Minae tunnen haenen, minae: koreaksi vaerjaetty kaerme myrkyllisellae
kielellae, yksi vekama syntiae taeys, ja suurin jumalansanan pilkkaaja.
Mutta ah, sinae lunttu! kyllaes kuultelisit vielae lukua ja sanaa.

MARIANA. (Erikseen) Marrittele marrittele; se ohitse virtaa
samentamatta nuoren immen raikasta mieltae. Kohta olen sinusta vapaa,
jaa kohta.

MAURA. Kuultelisitpa vielae hartaastikin vaihka seinaen takana
paukahtelevassa talvipakkasessa. Mutta ota siitae, koska tanssii
ympaerillaes perkeleitten lauma kuin laulava saeaeksiparvi.

TIMOTEUS. Taessae tulee heitae kuin saeaekseae vaan.

TITUS. Taessae tulee Max ja Fuchs.

TIMOTEUS. Ja heidaen seurassansa koko joukko pieniae ukkoja, niinkuin he
kutsuvat ne muilta naekymaettoemaet herrat.--Missae ovat pojat olleet, koska
en ole naehnyt heitae kahtena vuorokautena?

TITUS. Lasareetissae. Sinae tiedaet, he ovat juoneet yhdessae kolme
kuukautta naekemaettae yhtae ainoaa selvyyden paeivaeae.

MAURA. Voi hirmut, voi hirmut!

TIMOTEUS. Vaelskaerimme on aprikoinnut, ettae olvi, jonka ukot taellae
ajalla ovat ryypiskelleet partaansa, tekis pienen jaerven, jonka
pinnalla he molemmat vaehaeisellae venosella taitaisit itseaensae huvitella
tointumiseksensa, rekolligerata itseaensae, naeetkoes.

TITUS. Ei siis ihme, ettae he nyt pitaevaet itsensae kenraaleina ja
killistelevaet ympaerillensae, loeylytellen pikku-tonttuja ja peikkoja.

TIMOTEUS. Myoes pitaevaet he itsensae veljinae vaihka eri aeiteistae mutta
samasta isaestae, ja toki, yksi heistae hautasi isaensae vuosi sitten ja
toinen jaetti pappansa vetelemaeaen pikilankaa.--Kas kuinka rakkaasti