in--strategiaa ja linnotusoppia!

Riemu tuli niin repaeisevaenae sydaemeen ja olo tuntui niin lapsellisen
hyvaeltae.

Silloin muisti haen aeskeisen kamppailunsa ja ajatteli siitae:

Paistoivatko kaikkeuden taehdet haenelle vai paistoivatko, ettae haen taellae
hetkellae tuntisi kenen haen oli sydaemmessaeaen kironnut? Mutta ei haen
kamppailuansa katunut, eikae haen katsettansa taehdistae pelaestyen
kaeaentaenyt. Paein niitae haen katseli, suoraan kohti kaeaentyi, ja nyrkillaensae
loei kumahtavan voima-iskun vasten rintaansa, ikaeaenkuin olisi taehdille
sanonut: Kamppaillaanko vielae kerran? Antakaa myrskyn tulla, minae olen
valmis!

Olisiko kukaan toinen haenen sijassansa taemaen valan tehtyaensae saanut yoen
rauhaa, tarvitsematta kauhun tuskissa itseaensae vaeaennellae, on
epaetietoista. Mutta yoe tuli ja Hanneksen leveae rinta, jonka haen oli
vaariltaan perinyt, hengitti rauhallisesti kuin myrskyn jaelkeen
tyyntyneen meren maininki.

2.

Naeiden tapausten jaelkeen Hannes otti kohta eron sotapalveluksesta ja
matkusti Helsinkiin, sinne pysyvaeisesti asettuakseen.

Toverit jaeivaet ihmeihinsae.

Jotkut arvelivat, ettae haen oli antanut itseensae vaikuttaa sen
merkillisen kirjailijakreivin, joka rikkautensa ja maineensa ylimmiltae
kukkuloilta oli aivan odottamatta laskeutunut evankeliumin lukijaksi,
pukeutunut talonpojan mekkoon ja ruvennut saarnaamaan asevelvollisuutta
vastaan, kaeskien kansan siitae kieltaeytymaeaen.

Oikeata syytae ei yksikaeaen syrjaeisistae voinut aavistaa.

Mutta kaikkein vaehin sitae osattiin ymmaertaeae Hanneksen kotona.

Se vastaanotto, joka taellae kertaa tuli Hanneksen osaksi Helsingissae
sukulaisten puolelta, oli peraeti toisenlainen kuin ennen muinoin haenen
saapuessaan vastaleivottuna vaenrikkinae kotiinsa Kustaavan asuntoon.

Kaikkein tyytymaettoemin oli eno Frans, jonka merkitys ja sanavalta taetae
veneh'ojalaisten kaupunkilaista sukuhaaraa koskevissa asioissa oli sillae
vaelin paisunut ylimmilleen. Eikae ihme, ettae haenen valtansa oli suureksi
paisunut. Haenestae oli tullut taemaen sukuhaaran kaunistus, jonka kanssa
itse Loviisakin, se hienon maailman suuri tuntija, piti jo ylpeytenaeaen
olla sukulaisuudessa, vaikka itse ei ollut kuin Tyrvaentaeisiae: Frans oli
kolmikerroksisen kivimuurin velaton omistaja, Frans oli niin lihava,
ettei milloinkaan omien jalkainsa teriae naehnyt, Frans oli kasvoiltaan
niin punakas, ettae verevin ruusu olisi niiden rinnalla kalvennut, Fr