t, kuultuansa tuon
hyvaentahtoisen, saeaelivaen aeaenen eukon suusta ja erittaein kohdattuaan
poikasen silmaet, kun taemae siirsi katseensa korvapuusteista haeneen, ei
haen enaeae voinut hillitae itseaensae. Koko haenen kasvonsa alkoivat
vavahdella ja haen purskahti itkuun.

--Sanoinhan minae sinulle: sinun on hankittava itsellesi oikea
puolustaja,--sanoi Korabljova.--No? Siperiaanko siis?--kysyi haen.

--Maslova aikoi vastata, vaan ei voinut, ja nyyhkyttaeen kaivoi esiin
korvapuusteista paperossilaatikon, jonka kannella oli punaposkisen
naisen kuva, hiukset hyvin korkealle kammattuina, kolmikulman muotoinen
avaus rinnassa, sekae antoi sen Korabljovalle. Korabljova tarkasteli
kuvaa, pudisti paheksivasti paeaetaensae erittaein sen johdosta, ettae Maslova
naein hukkasi rahoja, otti yhden paperossin, sytytti sen lampusta, veti
itse ensin savun ja antoi sitten Maslovalle. Maslova, yhae vaan itkien,
alkoi ahnaasti kerta toisensa peraestae vetaeae sisaeaensae ja puhaltaa ulos
tupakinsavua.

--Siperiaan,--sai haen nyyhkytyksiltae vihdoin sanotuksi.

--Eivaetpae pelkaeae Jumalata, ihmissyoejaet, kirotut verenjuojat, sanoi
Korabljova.--Syyttoemaesti ovat tytoen tuominneet.

Samassa raejaehti ikkunalta sinne jaeaeneiden naisten nauru. Pikku tyttoe
nauroi myoeskin ja haenen hieno lapsenaeaenensae sekaantui aikaisten kaeheaeaen
naurun vikinaeaen.--Joku vanki oli pihalla tekaissut semmoista, mikae naein
vaikutti uloskatsojiin.

--Ah sinae, raakattu koiras! Ettes haepee,--puhui punatukkainen ja koko
lihava ruumiinsa lerpallaan, painautuen kasvoillansa ristikkoon, huusi
ulos jaerjettoemaen siivottomia sanoja.

--Mitaes siellae kaakatat senkin retkale!--sanoi Korabljova puistaen
paeaetaensae punatukkaiselle, ja kaeaentyen sitten jaelleen Maslovaan
paein.--Kuinka moneksi vuotta?

--Neljaeksi,--sanoi Maslova, ja kyyneleitae tulvasi niin runsaasti haenen
silmistaeaen, ettae yksi sattui paperossiin.

Maslova rutisti sen vihasesti kokoon, viskasi pois ja otti toisen.

Vanhemmaksi maeaeraetty nainen, vaikka ei itse polttanut, nosti paetkaen heti
yloes ja alkoi sitae suoritella, jatkaen yhae puhettansa.

--Eivaetpae naey siellae paljon totuudesta piittaavan,--sanoi haen.--Tekevaet
niinkuin tahtovat. Taessae koko ajan luulimme, ettae vapauttavat.
Matvejevna sanoi, vapauttavat, mutta minae sanoin: ei, sydaemmessaeni on
aavistus, ettae haenen kaey huonosti; niinpae kaevikin,--puhui haen,
naehtaevaesti mielihyvaellae kuunnellen omaa a