irtilaehteneitae tupsuja, ja punatukkainen pidellen keltaisen
rintansa ylitse kokonaan repeytynyttae paitaansa,--huusivat yhtaikaa,
selittaeen tapausta ja syyttaeen toisiansa.

--Tiedaenhaen minae, ettae se on taas se viina; kun huomenna kerron
tirehtoeoerille, kyllae saatte kuulla! Tunnenhan selvaesti nenaessaeni,--puhui
naisvartija.--Katsokaa ettae korjaatte kaikki, muuten kaey ohrasesti,
taessae ei ole aikaa asiatanne selvitellae. Paikoillenne ja vait!

Mutta vaikenemisesta ei pitkaeaen aikaan tullut mitaeaen. Kauvan naiset
vielae haukkuivat, kertoivat toisillensa, kuinka riita oli alkanut ja
kuka oli syyllinen. Vihdoin sekae mies- ettae naisvartija laeksivaet pois,
ja naiset alkoivat tyyntyae ja laittautua makuulle. Vanha eukko alkoi
rukoilla jumalankuvan edessae.

--Loeysivaetpaehaen toisensa molemmat siperialaiset,--rupesi punatukkainen
aekkiae kaeheaellae aeaenellaensae lavitsain toisesta paeaestae taas puhumaan, ja
haen hoeysti jokaista sanaansa mitae kummallisimmilla haukkumasanoilla.

--Katso etees, ettei taeaeltae vielaekin tulisi,--vastasi heti Korabljova
liittaeen samallaisia sanoja puheeseensa. Ja molemmat hiljenivaet.

--Jolleivaet vaan estaeisi, kyllae minae sinut mukiloitsisin, senkin
vietaevae...--alkoi jaelleen punatukkainen, eikae taaskaan viipynyt kauvan
yhtaelaeinen vastaus Korabljovalta.

Sitten oltiin vaehae kauvemman aikaa vaiti, ja jo taas tuli
haukkumasanoja. Vaeliajat kuitenkin yhae pitenivaet ja vihdoin kaikki
kokonaan hiljeni.

Kaikki makasivat, muutamat alkoivat kuorsata, ainoastaan vanha eukko,
jolla oli tapana kauvan rukoilla, yhae vielaekin teki kumarruksia
jumalankuvan edessae, mutta lukkarin tytaer, naisvartijan mentyae, heti
nousi ja alkoi jaelleen kaevellae edes takasin kopissa.

Maslovaa ei nukuttanut. Haen vaan ajatteli olevansa nyt siperialainen, ja
olihan haentae jo kaksi kertaa siksi sanottukin,--ensin Botshkova ja
sitten punatukkainen,--eikae haen mitenkaeaen voinut tottua tuohon nimeen.
Korabljova, joka oli maannut haeneen selin kaeaentyi lavitsalla.

--Kyllaepae en olisi uskonut,--sanoi Maslova hiljaan.--Mitae kaikkea muut
tekevaetkin ja kuitenkin paeaesevaet vapaiksi, mutta minun taeytyy kaersiae
ilman syytae.

--Aelae sure, tyttoe. On niitae ihmisiae Siperiassakin. Etkae sinae siellaekaeaen
hukkaan joudu,--lohdutteli haentae Korabljova.

--Enpae tietenkaeaen, mutta kuitenkin se vaivaa. Semmoisenko kohtalon nyt
olisin ansainnut. Olenhan niin tottunut hyvaeaen ela