Nehljudofiin--ja pyysi minua: sano haenelle, sanoi haen, ettae
haen kaeskisi pojan puheillensa, haen kertoo haenelle kaikki. Menshof on
heidaen sukunimensaekin. No, teettekoes? Se on, tiedaettekoes, semmoinen
merkillisen hyvae mummo, heti naekyy ettae syyttoemaesti. Olettehan niin hyvae
ja koetatte,--sanoi haen milloin katsahtaen Nehljudofiin milloin laskien
silmaensae ja hymyillen.

--Hyvae, hyvae, kyllae koetan tiedustella,--sanoi Nehljudof yhae enemmaen
ihmetellen toisen kaeytoeksen vapautta.--Mutta olisin tahtonut puhua
omasta asiastani teidaen kanssanne. Muistattehan mitae puhuin teille sinae
kertana?--sanoi haen.

--Paljohan te puhuitte. Mitaes te sitten puhuittekaan?--sanoi Maslova yhae
hymyillen ja kaeaennellen paeaetaensae milloin sinne milloin taenne.

--Puhuin tulleeni pyytaemaeaen teiltae anteeksi,--sanoi Nehljudof.

--No yhaekoe vaan sitae samaa, anteeksi, anteeksi, mitae siitae nyt on...
Sanoisitte ennen...

--Ettae minae tahdon sovittaa syyni,--jatkoi Nehljudof,--eikae sovittaa
sanoilla, vaan teoilla: Minae olen paeaettaenyt mennae naimisiin teidaen
kanssanne...

Maslovan kasvoihin ilmausi aekkiae saeikaehdys. Haenen hiukan kierot silmaensae
pysaehtyivaet ja yhtaikaa sekae katsoivat ettae olivat katsomatta
Nehljudofiin.

--Sitaekoe taessae vielae tarvitaan?--sanoi Maslova muuttuen vihasen
naekoeiseksi.

--Tunnen Jumalan edessae ettae minun on niin tekeminen.

--Ja mitae jumalia olette taessae vielae loeytaeneet? Puhutte joutavia.
Jumalan? Minkae Jumalan? Olisitte silloin muistaneet Jumalaa...--sanoi
haen ja pysaehtyi suu auki.

Nehljudof tunsi vasta nyt kovan viinanhajun Maslovan suusta, ja ymmaersi
miksi taemae oli niin kuohuksissa.

--Rauhoittukaa,--sanoi haen.

--Minulla ei ole mitaeaen rauhoittumista; sinae luulet ettae minae olen
humalassa? Niin olenkin, mutta muistan mitae sanon!--alkoi haen nopeasti
puhua ja meni tulipunaseksi,--minae olen Siperiaan tuomittu, huora, mutta
sinae olet herra, ruhtinas, etkae sinae yhtaeaen tarvitse tahrata itseaesi
minuun. Mene sinae omien ruhtinattariesi luo, minun hintani on
kymmenruplanen.

--Vaikka kuinka julmasti puhuisit, et sittenkaeaen voi sanoa sitae, mitae
minae tunnen,--sanoi Nehljudof hiljaa ja koko haenen ruumiinsa vapisi,--et
voi kuvailla mihin maeaeraeaen tunnen syyllisyyteni sinun edessaesi.

--Tunnen syyllisyyteni...--matki haentae Maslova vihasesti.--Etpaes silloin
tuntenut, vaan pistit kaeteen 100 ruplaa. Siinae oli sinun maksusi...