tae vastaan aeidin kanssa todistettiin,
ettae olimme kaeyneet siellae ja uhanneet haentae. Niinhaen se olikin,
kyllaehaen minae haentae sillae kertaa haukuin, en malttanut mieltaeni. Mutta
sytyttaenyt en ole. En siellae tulipalon alkaessa edes ollutkaan.
Tahallaan se vaan sytytti juuri sinae paeivaenae kuin me kaevimme aeidin
kanssa. Sytytti palovakuutuksen vuoksi, mutta kantoi meidaen paeaellemme.

--Onko se nyt mahdollista?

--Totisesti, puhun Jumalan edessae. Olkaa te herra minun oma isaeni!--haen
aikoi vannoakseen langeta maahan, josta Nehljudof tuskin sai haentae
estetyksi.--Pelastakaa minut, turhanpaeiten menen hukkaan,--jatkoi haen.
Ja yhtaekkiae haenen poskensa alkoivat vaeraehdellae ja haen purskahti itkuun,
ja kaeaeraeisten hihansa yloes haen kuivasi silmiaensae likaiseen paidan
hihaan.

--Oletteko jo lopettaneet?--kysyi tirehtoeoeri.

--Olemme. Aelkaeae siis surko, koetamme tehdae parastamme,--sanoi Nehljudof
laehtiessaeaen. Menshof seisoi kynnyksellae niin ettae vartija tyrkkaesi haentae
ovella, pannessaan taetae kiinni. Sillaikaa kuin vartija sulki lukkoa
katseli Menshof ulos ovireijaestae.

LIII.

Palatessaan takaisin pitkin leveaetae kaeytaevaeae, (oli paeivaellisen aika, ja
kopit olivat avoinna), kulkiessaan keltaisenharmaisiin mekkoihin,
lyhyeisiin, leveisiin housuihin ja vankikenkiin puettujen miesten
vaelitse, jotka ahnain silmin tuijottivat haeneen, tunsi Nehljudof
omituista saeaeliae niihin ihmisiin, jotka taeaellae istuivat, mutta epaeilystae
ja kauhua niihin, jotka pitivaet edellisiae suljettuina, ja vielae tunsi
jostakin syystae haepeaeae oman itsensae vuoksi, senvuoksi, ettae haen taisi
rauhallisesti taetae katsella.

Eraeaessae kaeytaevaessae juoksi joku mies, vankikenkiaensae kolistellen, kopin
ovelle ja samassa sieltae tuli ulos joukko miehiae, jotka asettuivat
Nehljudofin tielle, kumarrellen haenelle.

--Pyydaemme noeyrimmaesti, teidaen ylhaeisyytenne, en tiedae kuinka teitae
pitaeisi puhutella, saattakaa meidaen asiamme johonkin paeaetoekseen.

--En ole paeaellysmies, en tiedae mitaeaen.

--Sama se, sanokaa kelle hyvaensae, paeaellikoeille tahi kelle muulle,--puhui
tyytymaetoen aeaeni.--Olemme ihan syyttoemaet, kaersimme taeaellae jo toista
kuukautta.

--Kuinka niin? Mistae syystae?--kysyi Nehljudof.

--Olemme vaan suljettu taenne linnaan. Jo toista kuukautta istumme
taeaellae, itsekaeaen tietaemaettae mistae syystae.

--Se on totta, se on sattumuksesta,--sanoi tireht