nyt, ettae taemae oli samalla kertaa sekae
vartija ettae spiooni,--mutta haen otti kuitenkin kirjeen ja luki sen
mennessaeaen ulos vankilasta. Kirje oli kirjoitettu lyijykynaellae kauniilla
kaesialalla ja siinae oli noudatettu uudenaikaisinta oikokirjoitusta:
"Saatuani tietaeae ettae te kaeytte vankilassa ja olette intresseerattu
eraeaestae rangaistuslainalaisesta henkiloestae, haluaisin tavata teitae.
Pyytaekaeae tavata minua. Te saatte luvan, ja minae kerron teille paljon
taerkeaetae, mikae koskee sekae teidaen suojeluksenne alaista ettae myoeskin
meidaen ryhmaeaemme. Teille kiitollinen Vera Bogoduhofskaja".

Vera Bogoduhofskaja oli opettajatar eraeaessae nowgorodilaisessa
eraemaanlaeaenissae, jonne Nehljudof oli kerran maailmassa toveriensa kanssa
tullut karhuja ampumaan. Taemae opettajatar oli kaeaentynyt Nehljudofin
puoleen rahapyynnoellae opintojensa jatkamista varten. Nehljudof oli
antanut haenelle nuo rahat ja unohtanut haenet. Nyt tuli ilmi, ettae taemae
sama neiti istui valtiollisena rikoksentekijaenae linnassa, missae oli
luultavasti saanut tietaeae Nehljudofin asiasta ja tahtoi tarjota
palvelustansa.

Kuinka silloin oli kaikki ollut helppoa ja yksinkertaista. Ja kuinka nyt
oli kaikki raskasta ja monimutkaista. Elaevaesti ja ilolla muisti
Nehljudof silloisen ajan ja tutustumisensa Bogoduhofskajaan. Se oli
ennen laskiaista, sydaenmaalla, noin 66 virstaa rautatieltae. Metsaestys
oli onnistunut erinomaisesti, he olivat tappaneet kaksi karhua ja juuri
soeivaet laehtoensae edellae paeivaellistae, kun sen talon isaentae, johon he
olivat asettuneet, tuli ilmoittamaan ettae kappalaisen tytaer oli saapunut
ja halusi tavata ruhtinas Nehljudofia.--Onko haen naettikin?--oli joku
kysynyt.--No aelaes nyt siinae,--oli Nehljudof vastannut, laittanut
kasvonsa totisiksi, noussut poeydaestae ja pyhkien suutansa ja ihmetellen
mitae asiaa kappalaisen tyttaerellae voisi haenelle olla, mennyt isaentaevaeen
puolelle.

Taeaellae oli tyttoe huopahattu paeaessae, lyhyessae turkissa, suonikas, kasvot
laihat ja rumat; kauniit olivat vaan silmaet ja kohotetut kulmakarvat
niiden ylaepuolella.

--No, Vera Jefremovna, puhu nyt asiasi taelle herralle, sanoi
emaentaeeukko:--se on ruhtinas itse. Minae menen sill'aikaa pois.

--Millae voin teitae palvella,--oli Nehljudof kysynyt.

--Minae ... minae... Naeettekoes, te kun olette rikas, te heitaette rahoja
turhaan, metsaestykseen, kyllae minae tiedaen,--oli tyttoe alkanut kovasti
haemillaeae