huulin ja vaikeni.--Niin se on. Ennen menen vaikka hirteen.

Nehljudof tunsi, ettae taessae Katjushan kiellossa oli inhoa haentae vastaan,
sovittamatonta loukkaantumusta, mutta oli myoeskin jotain muuta,--hyvaeae
ja taerkeaetae. Naemaet sanat, joilla Katjusha, aivan rauhallisessa
mielentilassa uudisti entisen kieltonsa, karkoitti Nehljudofin
sydaemmestae yhdellae kertaa kaikki epaeilykset ja palautti entiseen
totiseen, juhlalliseen ja hellaan suhteeseen Katjushaan.

--Katjusha, niinkuin olen ennen sanonut, niin sanon nytkin,--lausui
Nehljudof erityisen totisesti.--Minae pyydaen sinua vaimokseni. Jos sinae
et tahdo, ja niin kauvan kun et tahdo, minae tulen kuitenkin olemaan
siellae missae sinae olet, ja matkustan sinne minne sinae viedaeaen.

--Se on teidaen asianne, minae en rupea enempaeae puhumaan,--sanoi haen,--ja
haenen huulensa rupesivat taas vapisemaan.

Nehljudof oli myoeskin vaiti, tuntien itsensae voimattomaksi puhumaan.

--Laehden nyt maalle, ja matkustan sitten Pietariin,--sanoi haen, vihdoin
selviytyen.--Rupean puuhaamaan teidaen, meidaen asiaamme, ja jos Jumala
suo, tulee tuomio kumotuksi.

--Vaikkei tulisikaan, se on sama. Jos en taemaen, niin muun vuoksi olen
sen ansainnut...--sanoi Katjusha ja Nehljudof naeki kuinka kovasti haenen
piti ponnistaa voimiansa pidaettaeaekseen kyyneleitae.

--Mitenkaes, naeittekoe Menshofia? kysyi Katjusha aekkiae peittaeaekseen
liikutustaan.--Eikoes se ole totta ettae he ovat syyttoemaet?

--Kyllae, luullakseni.

--Semmoinen mainio mummo,--sanoi Katjusha. Nehljudof kertoi haenelle
kaikki mitae oli Menshofilta kuullut, ja kysyi eikoe Katjusha jotain
tarvitsisi; haen ei sanonut tarvitsevansa mitaeaen.

Taas he olivat vaehaen aikaa vaiti.

--No, ja siitae lasaretista sitten,--sanoi Katjusha aekkiae, vilkaisten
haeneen kierolla katseellaan--jos te tahdotte, niin minae suostun, enkae
myoeskaeaen enaeae juo...

Nehljudof katsahti haentae vaieten silmiin. Katjushan silmaet hymyilivaet.

--Se on erittaein hyvae,--sai Nehljudof vaan sanotuksi ja jaetti haenelle
hyvaesti.

"Niin, niin, haen on aivan toinen ihminen!" ajatteli Nehljudof, kokien
entisten epaeilyksien jaelkeen aivan uutta, ennen koskaan tuntematonta
vakaumusta rakkauden voittamattomuuteen.

Palattuaan taemaen tapahtuman jaelkeen omaan haisevaan koppiinsa, riisui
Maslova mekkonsa ja istui paikallensa lavitsalle laskien kaedet polvien
paeaelle. Kopissa ei ollut muita kuin: keuhkotautinen Vladimirskaja
rint