emaeaen!

--Jumalaa vastaan et mitaeaen voi,--sanoi Korabljova huokaisten.--Haentae
vastaan et mitaeaen voi.

--Tiedaen, mummo kulta, mutta kuitenkin on vaikeata.

He vaikenivat.

--Kuuletko? Se on se vetelys!--sanoi Korabljova kaeskien kuuntelemaan
niitae kummallisia aeaeniae, jotka tulivat lavitsan toiselta puolelta.

Naemaet aeaenet olivat punatukkaisen naisen hillittyjae itkun purkauksia.
Punatukkainen itki sitae, ettae haentae oli aesken haukuttu, eikae oltu
annettu viinaa, jota haenen olisi niin mieli tehnyt. Haen itki vielae
sitaekin, ettae haen yleensae koko elinaikanansa ei ollut muuta kokenut kuin
haukkumista, pilkkaa, loukkauksia ja lyoentejae. Haen koetti hakea
lohdutusta muistelemalla ensi rakkauttansa tehdastyoemieheen,
Molodenkofiin, mutta muistettuaan taemaen rakkauden haen myoeskin muisti
mihin se oli loppunut. Se oli loppunut siihen, ettae Molodenkof
kurillaan, humalapaeissaeaen, hutkaisi haentae vihtrillillae kaikkein arimpaan
paikkaan ja sitten nauroi tovereinsa kanssa sukkeluudelleen, katsellen
kuinka haen vaeaenteli itseaensae tuskissaan. Haen muisti taemaen, ja haenen tuli
saeaeli itseaensae, ja luullen ettei kukaan enaeae kuulisi, haen rupesi
itkemaeaen ja itki niinkuin lapset--voihkien ja nenaeaensae puhisten ja
niellen suolaisia kyyneleitae.

--Kaey saeaeliksi haentae,--sanoi Maslova.

--Tietysti kaey, mutta mitaes tuppaa.

XXXIII.

Ensimaeinen tunne, joka valtasi Nehljudofin haenen seuraavana aamuna
heraettyaensae, oli tieto siitae ettae haenelle oli jotain tapahtunut, ja
ennenkuin haen vielae muisti mitae oli tapahtunutkaan, haen jo tiesi ettae se
oli jotain taerkeaetae ja hyvaeae. "Katjusha, tuomioistuin". Niin, taeytyy
heretae valehtelemasta, taeytyy sanoa koko totuus. Ja aivan kuin
ihmeellisenae yhteensattumuksena tuli juuri taenae aamuna tuo kauvan
odotettu kirje Maria Vasiljevnalta, aateliston johtajan vaimolta; sama
kirje jota haen nyt niin tarvitsi. Vaimo antoi siinae haenelle taeyden
vapauden ja toivotti onnea aijottuun avioliittoon.

--Avioliittoon!--ajatteli Nehljudof ivallisesti.--Kuinka kaukana
olenkaan nyt siitae!

Ja haen muisti eilisen aikomuksensa tunnustaa kaikki tyyni vaimon
miehelle, tehdae taemaen edessae katumuksensa ja sanoa olevansa valmis mihin
hyvitykseen tahansa. Mutta nyt aamulla ei taemaen paeaetoeksen
toimeenpaneminen naeyttaenyt haenestae niin helpolta kuin eilen. "Ja
oikeastaan, miksi tekisin ihmistae onnettomaksi, kun haen ei kerran tiedae.