rimpaan
kohtaan koskettamista. Koko haenen olentonsa vavahti. Oli ilmeistae, ettae
vieras ajattelee ivallisesti: olet kamarissasi uskaltanut luoda rohkean
suunnitelman, mutta kamaristasi et uskallakaan astua toimintaan! Hannes
oli kuitenkin liian paljon aikoinaan stoialaisia filosofeja lukenut,
ettae olisi taellaisen yllytyksen antanut itseensae vaikuttaa. Haen
viivytteli vastaustaan.

Silloin ulvahti tuuli uuninpellissae, ulvahti seinien liitoksissa,
ulvahti katossa, ulvahti maassa,--ikkuna-uutimet imeytyivaet kiinni
lasiruutuihin, kuului kumeata, jostakin kaukaa laehestyvaeae kohinaa, se
kasvoi, kasvoi, ja vihdoin jysaehti hirmumyrskyn ensimaeinen tuuliaispaeae
vasten seiniae ja ikkunoita ja koko talo tuntui huojuvan ja vavahtelevan.

--"Onko Hanneksella syntiae sydaemmellae?"

Voi, aeiti, aeiti, sinae olet poljettu, sinae olet haevaeisty, ja kuitenkin
olet itse istuttanut tietaemaettoemyydessaesi poikasi vereen sen orjamaisen
taikauskon, joka haenen kostavan kaetensae herpaisee! Vaiti aeiti, vaiti!

Ikkunaruutu irtausi ja lasi putosi kilisten permannolle. Lampunliekki
alkoi laepaettaeae.

Kuului kattopeltien raemisevae irtautuminen, kuului kokonaisen katon
saerkyvae luhistuminen, kuului kirkonkellojen kumajavat haetaesoitot.

Ja Hannes ajatteli:

"Se, jota sanotaan jumalaksi, tahtoo pelottaa minua!"

Vieras kalpeni ja hoepisten jotakin, joka ei mitenkaeaen kuulunut asiaan,
rupesi panemaan lakkia paeaehaensae pelastuakseen pian korkean talon
ylimmaestae kerroksesta jonnekin alemmas ennenkuin koko talo kaatuu.

Mutta Hannes ojensi kaetensae ja pani oven lukkoon.

Haenestae naeytti kuin olisi haen ollut korkealla vuorella, jossa ylimmaen
taivaan hirmutuulet repivaet haenen vaatteitaan ja tukkaansa, ja kuin
olisi vihdoin lyoenyt se kauan aikaa yhae tuonnemmaksi lykaetty hetki,
jolloin haenen oli taisteleminen jumalan kanssa.

Sadat heikot aeaenet huusivat alhaalta: tee se meidaen puolestamme, me emme
voi, me olemme heikot, mutta sinae olet vaekevae meidaen joukossamme, sinae
jaksat, sinae ainoa uskallat, tee meidaen puolestamme se mikae kumminkin
kerran on tehtaevae: voita jumala!

Ja kun Hannes naemae aeaenet sisaessaensae kuuli, huusi haen myrskyn
vihellyksessae vallankumouksellisten tunnussanan vieraan korvaan.

Mutta vieras rupesi peloissansa lukemaan lapsuudenrukousta, sillae
haen oli syntyjaeaen talonpoika ja semmoisissa kasvatettu. Ja
vallankumouksellisten tunnussana tuntui haenestae taellae myrskyn