seerina
sisaelle ja Kerttu ei edes ymmaerrae nousta yloes!

Vasta talven jaelkeen, kun ensimaeinen laiva oli jo vienyt Hanneksen meren
yli Raeaeveliin, ja Kerttu, itkettyaensae kyllaeltae, tuli koeksaensae luo
lohdutuksille, onnistui haenen saada naehdae molemmat everstin neitoset.
Sisaepiika tuli kyoekkiin ja, tietaeen haenkin Kertun asian, sanoi: nyt
juuri laehtevaet neidit kaevelylle. Eikae haenen tarvinnut sanoa
toistamiseen, sillae Kerttu juoksi vikkelaesti kadulle. Samassa neidit
tulivat katuovesta ulos.

Kertun haemmaestys oli suuri. Sata kertaa fiinimpiae haen naeki joka paeivae
kaduilla. Naemae olivat niin yksinkertaisia, ettae oikein haentae nauratti.
Haen rupesi kulkemaan heidaen jaelessaensae ja tarkasteli tyystin kaikki
paikat heidaen puvuissansa. Paeaessae niillae oli vaan mustavillainen,
hienokiharainen karvalakki ja kaulassa samallainen korkea kaulus, ja
kaikki muukin oli tosin hyvin puhdasta ja istuvaa, ehkae myoes kallista,
mutta semmoista, jota Kertun ei ollut suinkaan mahdoton ajatella kerran
saavuttavansa.

Mitae kauemmin haen kuitenkin kulki heidaen jaelessaensae sitae uteliaammin haen
alkoi tarkastella heitae. Jotakin oli heidaen liikkeissaensae,
askeleissansa, paeaen kaeaenteissae, joka vaekisin kiinnitti heihin,--
kiinnittaemistaeaen kiinnitti. Ja Kerttu seurasi heitae lakkaamatta
ja tuli hyvin laehelle heidaen taaksensa. Nyt haen naeki ettae heidaen ihonsa
oli hyvin hieno. Toisella heistae kurkotti nahkakauluksen alta hienon
hieno ryyshivaatteen reuna, ja vaikka niskatukan irtautuneet haivenet
sitae hieroivat oli se kuitenkin aivan puhdas, samoin myoes niska. Taetae
katseli ja ajatteli Kerttu senvuoksi, ettae muisti Hanneksen kerran
sanoneen: mistae se tulee, ettae muutamilla ihmisillae on niin hieno
iho, ... ja kysyi oliko Kerttu niskaansa pessyt... Mutta vielae
viehaettaevaempaeae oli Kertusta katsella heidaen poskiansa, kun he kaeaensivaet
paeaensae kohti toisiaan ja nauraen puhuivat keskenaeaen. Kaikki oli yhtae
puhdasta ja hienoa. Ja silmaein seudut ja ohimo erittaeinkin vetivaet
puoleensa.

Eraeaen suuren puodinikkunan eteen he pysaehtyivaet ja rupesivat katsomaan
siihen naeytteille pantuja kuvia.

Nyt oli Kertun tahtomattaankin kulkeminen heidaen ohitsensa ja silloin
haen kuuli heidaen puhuvan keskenaeaen suomea. Haenen taeytyi oikein
saepsaehtaeae, niin kummalliselta se tuntui. Sillae ei haen ollut vielae ikinae
kuullut parempain ihmisten puhuvan suomea, vaan suomea puhuivat
ainoa