en ole ainoastaan viinin ja portterin kaupalla upseeriksi
tullut, vaan--. Uskallanko ajatella loppuun asti?

Hannes oli rohkea ja itsepaeinen. Haen otti uudestaan etulauseesta vauhtia
ja ajatteli loppuun asti:

Naein ollen minae en ainoastaan viini- ja portterikaupalla ole upseeriksi
tullut, vaan sillae kaupalla, jonka haevittaemistae varten olen upseeriksi
tullut!

Haenen kulkiessaan rupesi selkaeae ja paeaetae kuumottamaan niin, ettae haenen
piti nenaeliinalla kuivata ohimoitaan.

--Olkoon! mutta minae olen sittenkin upseeri ainoastaan haevittaeaekseni
kerran sen pahuuden, ja jos olen sellaisilla rahoilla upseeriksi tullut,
niin juuri senvuoksi minae vielae enemmaen haevitaen, juurinensa haevitaen,
maan tasalle haevitaen!

Se oli minulle rangaistus ja terveellinen muistutus. Enkoe juuri aesken
vielae ollut innoissani naeistae mitaettoemistae kiiltonapeista ja miekastani.
Niinkuin Hinkki muinoin pisteli neuloilla rintaansa sinisen laivankuvan,
joka ei siitae ikinae voi laehteae, niin pitaeisi minun kirjottaa
kulumattomilla kirjaimilla lihaani ja vereeni: porttolain ja kapakkain
haevittaejae, muista!

Tanssikaa! mutta niillae rahoilla, jotka tanssitte kokoon, luotte te oman
haevittaejaenne!

Odottakaa! minae jo ymmaerraen, ettei polisimestarilla ole valtaa teitae
haevittaeae. Ei myoes taellaisella luutnantti pahasella. Mutta katsotaan,
eivaetkoe minun siipeni kannata ylemmaeksi lentaeae! Kannattavathan muiden,
jotka vaan leikillaensae lentelevaet, miksi eivaet sen, jolla on tosi lento
mielessae.

Valtaan, ylimpaeaen valtaan! mutta niin ettae he kaikki luulevat minunkin
vaan huvikseni ilmoihin kohoovan, sillae muuten he minut ampuisivat alas.
Siis keveyttae, kasvot iloisiksi, kumarruksia, viiksien voitelua, siroja
lauseita!

Ja Hannes saikin heti tilaisuuden esiintyae sellaisena suurmaailman
temppuihin tottuneena upseerina, jonka sekae ulkonaisen ettae sisaellisen
olennon haen Venaejaellae ollessaan oli mitae seikkaperaeisimmin tutkinut ja
mielestaeaen sangen hyvaellae menestyksellae omaksunut, ja jonka matkiminen
sitae paitsi--miksei haen sitae olisi avonaisesti itsellensae
tunnustanut--tuotti haenelle monessa suhteessa hauskuutta.

Naeissae kiihottuneissa ajatuksissa haen oli tietaemaettaeaen kulkenut
keskikaupungille asti. Ylioppilastalon luona aekkiae joku huusi haenen
nimeaensae, ja kun haen katsoi taakseen saavutti haenet entinen toverinsa,
everstin poika, haenkin jo taeysikaeisenae, valkonen ylioppila