aeitiae
vaimokseen? Vai pyrkikoe haenkin sota-akatemiaan!

Taemae kamala vertaus tuotti Hannekselle suurta kipua ja haenen ruumiinsa
tunsi milloin kuumaa tuskaa, milloin vaerisi vilusta.

Vaehaen ajan peraestae haen alkoi nopeasti koota jotain tavaroita.

Naeyttaeae siltae kuin aikoisin minae matkustaa, ajatteli haen huomatessaan
tahtomattaan ottaneensa esille matkalaukun. Se ei voi kuitenkaan tulla
kysymykseen, sillae minulla on huomenna tutkinto taktiikassa.

Ja siitae huolimatta haen rupesi jaerjestaemaeaen kampoja, saippuoita ja
partaveitsiae laukkuunsa, panipa sinne jo tavallisen hajuvesipullonsakin.

Jos minae nyt laehden, voi tutkintotilaisuus tarjoutua vasta vuoden
peraestae. Seis, mies!

Ja siitae huolimatta haen vaehaen ajan peraestae astui jo ulos kadulle, huusi
ajurin ja ajoi rautatieasemalle.

Ehti viimeiseen yoejunaan kun taemae oli jo liikkeellae.

Helsinkiin tultuansa aamulla haen ajoi kohta asemalta suoraan kotiin
muistellen matkalla jonkun vanhan filosoofin lausuneen: Jos menet
velvollisuutesi ohitse sen tullessa vastaasi pukkina, kohtaa se sinua
ensi kerralla varmasti haerkaenae. Taetae haen ajatteli koska muisti kerran
odottaneensa illan haemaeraeae ennenkuin meni kotiinsa, ja nyt haen kuitenkin
ajoi niille samoille kaduille kirkkaan aamun valossa, jolloin siellae
tavallisesti hoiperteli viimeisiae myoehaestyneitae yoekaevijoeitae, ja aika
siis oli kaikkein sopimattomin vastaisen esikuntaupseerin siellae
liikkua.

Kun haen astui sisaelle, oli Kerttu yksin ompelukoneen aeaeressae. Kertun
kalpeista kasvoista ja siitae, ettae haen, Hanneksen naehtyaeaen,
haemmaestyksestae huudahtaen juoksi haentae vastaan, mutta ei ollenkaan
hymyillyt, vaan painoi heti paeaensae haenen rintaansa vasten, haen paeaetti
kohta, ettae asianlaita oli niinkuin haen oli otaksunut. Kaikkein pahinta
aavistaen haen sanoi niin hellaesti kuin vaan taisi:

--Missae on meidaen lapsemme, Kerttu? Ja samalla silitti Kertun paeaetae.

Kertun suupielet vaehaen vaeraehtivaet ja pitaeen paeaetaensae yhae niin laehellae,
ettei Hannes voinut naehdae haentae silmiin, sanoi:

--Kaikki on salattu niin, ettei kukaan aavista mitaeaen, Hannes.

Jos Hannes olisi nyt langennut polvilleen Kertun eteen ja sanonut: minae
kadun tekoani, ja jos lapsen olisi jo ehtinyt kaeydae huonosti, olisi
Kerttu syyttaenyt itseaensae eikae olisi elaeessaeaen saanut rauhaa. Sentaehden
Hannes sanoi vaan:

--Se on hyvae. Ja oli ennen valmis kaersimaeaen senk