yoeni vaille tuloksia, ja tulevaisuuden
suunnitelmani menisivaet mullin mallin. Mutta kevaet laehestyy kysymaettae
haenen lupiansa. Vielae vaehaen aikaa ja sota-esikuntain portit olisivat
haenelle jo selko selaellaensae auki, mutta kevaet on jo tullut. Jaeaet jo
irtautuvat rannoista, mahlaja nousee koivuihin, urvut puhkeaa, ja Hannes
kirjottaa Kertulle monen talven peraestae:

"En tiedae mikae minuun on tullut, mutta minun taeytyy naehdae sinua. Jospa
hetkenkin saisin naehdae sinun kasvosi! Kerttu, minae tulen."

Ja jos ne kevaeaen kohtaamat eivaet olisi olleet Hannes ja Kerttu, vaan
olisivat olleet vanhan sivistyksen hienostuneita lapsia, niin he
olisivat tienneet kuinka ihmisjaerki voi sentaeaen kevaeaenkin voiman pettaeae
ja sen haeiritsevaet tarkotukset rikki lyoedae. Mutta sellaiset ihmiset,
jotka sivistyksessaensae olivat vasta ensi polvea toinen Veneh'ojasta
toinen Tyrvaennaestae, jossa sukukunnan luja lisaeaentyminen luetaan miesten
iloksi ja hedelmaellisyys naisten ylpeydeksi, sellaiset ihmiset eivaet voi
sota-akatemiankaan taehden kevaeaen tarkotuksia harhaan johtaa.

Ja haen tuli. Ja kohta kun he naekivaet toisensa, jo kymmenen askeleen
paeaestae, he avasivat sylinsae ja juoksivat toisiansa vastaan.

Taemaen vastustamattoman luonnonvoiman vuoksi Kerttu sitten kirjotti
Hannekselle Pietariin olevansa mahdollisesti tulemassa aeidiksi.

Niinkuin muinaisina vuosina uutta kylaeaensae rakentava Veneh'ojan Heikki,
koska haenen tyttoensae haentae salvoksille laehestyi ja kaevi hihaan ja
kuiskaten sanoi: minae olen sinusta aeidiksi tulemassa, riemastui ettae
haenen valittunsa oli itsensae hedelmaelliseksi osottanut ja haen nyt sai
sen vaimoksensa, niin tunsi taetae vanhaa Veneh'ojan sukuriemua ensi
kuulemalta myoeskin Hannes. Mutta kun haen ehti ympaerilleen katsahtaa eikae
mitaeaen kylaen salvoksia eikae uutispeltoa haenen ympaerillaeaen ollut, ja kun
haen muisti sota-akatemian, joka haenet esikunta-upseeriksi oli tekevae,
ymmaersi haen ettei suurempaa haeirioetae haenen suunnitelmiinsa mikaeaen muu
asia maailmassa olisi voinut aikaansaada kuin taemae riemua heraettaenyt
toivo lapsen syntymisestae.

Jonka vuoksi haen heti kirjotti Kustaavalle ja Kertulle:

"Toivon viimeiseen asti ettae Kerttu on erehtynyt. Koettakaa salata sitae
asiaa niin tyystin kuin voitte. Kerttu matkustakoon siksi aikaa johonkin
toiseen kaupunkiin, jossa haentae ei tunneta. Se ei saa tapahtua nyt.
Ellei mitaeaen muita syitae olisikaan niin y