llae ettae punasella kynaellae ja paikotellen kummallakin
viivannut paraat, mieleen pantavimmat kohdat siitae, mutta nyt, kun haen
olisi juuri tarvinnut niistae viisauksista tyyneyden voimaa ammentaa, haen
ei muistanut ainoatakaan. Lasi alkoi tutista haenen kaesissaeaen, katse
harhaili pitkin seiniae ja kenraali sanoi heti: mutta istukaahan herra
luutnantti! sekae jaetettyaeaen haenet naisten seuraan poistui omalle
puolelleen.

Kuinka oli Kerttu joutunut palvelijaksi, kuinka Kerttu oli juuri taenne
keksinyt hakeutua, oliko Kerttu ilmaissut taeaellae suhteensa haeneen, ne
olivat kysymyksiae, joihin Hannes turhaan koetti tavottaa vastausta.

Naiset olivat pian jaelleen virittaeneet samat vilkkaat puheet, jotka
kenraalin tulo oli aesken keskeyttaenyt. Mutta sen mukaan kuin Hannes
paeaesi heistae perille, ettei Kerttu ollut mitaeaen ilmaissut, lakkasi haen
ponnistamasta voimiaan naeiden puheiden kuuntelemiseen. Nauramatta missae
olisi pitaenyt nauraa ja nauraen missae ei sopinut nauraa haen
koneellisesti myoenteli kaikkeen ja sanoi vai-niin sopiviin ja
sopimattomiin paikkoihin. Asema tuli yhae tukalammaksi, sillae haen lopulta
ei naehnyt, ei kuullut, ei ymmaertaenyt mitaeaen. Ei naehnyt edessaeaen muuta
kuin Kertun olennon, sen ihmeellisesti solakistuneen vartalon mustissa
hienosti istuvissa vaatteissa, sen ihanat, irtautuneiden suortuvain
ympaeroeimaet kasvot ja sirot liikkeet. Ja niinae hetkinae, jolloin Kerttu
tuli sisaelle, Hanneksen huomiokyky lakkasi kokonaan tottelemasta haentae
kaeaentyen vaekipakolla Kerttuun, jopa vaekipakolla kaeaentaeen haenen
paeaetaensaekin sitae kohden missae Kerttu liikkui. Joten haen oli itse minae
hetkenae hyvaensae ilmaisemaisillaan sen minkae Kerttu oli naehtaevaesti
osannut salata.

Ja kansalliset suurmiehet tulivat, ja haenet esitettiin suurmiehille,
mutta haen ei naehnyt mitaeaen, ja suurmiehet soeivaet ja joivat ja puhuivat
sekae yksitellen ettae yhteisesti keskustellen maan tulevaisuudesta ja haen
ei kuullut mitaeaen, sillae haen ajatteli ja ihmetteli vaan sitae yhtae, sitae,
ettae se nainen, joka oli tarjottimen takaa katsonut haeneen riemusta
loistavin, rakastunein silmin, oli Kerttu.

--Mutta mikae teitae oikein vaivaa, herra luutnantti? kuuli haen vihdoin
nuoremman neideistae nauraen kysyvaen.

Silloin haen huomasi, ettae hetkenkin viipyminen taeaellae voi neideissae
heraettaeae perusteellisia epaeluuloja haenen ja Kertun keskinaeisestae
tuttavuudesta ja tulla siten haenen t