staan huonompi vaeki, semmoiset kuin Kerttu ja muut siellae
Punavuoren kaduilla, kaikellaiset paljasjalkaiset. Kerttu ei ensi
kerralla uskonutkaan korviansa, vaan meni vielae toistamiseen heidaen
ohitsensa. Suomea he puhuivat,--ja millaista suomea! Niin kauniisti he
puhuivat, ettei haen uskaltanut ajatella sitae todella haenen omaksi
suomeksensa. Samaa, juuri samaa se oli sittenkin--ihan tutut
sanat--noin, noin juuri mekin sanotaan. Ja kuitenkin oli aivan kuin
eivaet ihmiset olisi puhuneet, vaan enkelit soittaneet harpuilla Kertun
kieltae.

Eipae ihme, eipae todellakaan ihme, ettae Hannes oli heihin niin kiintynyt,
koskapa Kerttukin oli jo suoraan rakastunut heihin--poismenneen
Hanneksen asemesta oli rakastunut heihin! Ei olisi malttanut enaeae jaettaeae
heitae ollenkaan naekyvistae. Ties milloin niitae enaeae saa naehdae, ja niin
tulee kaikki kolkoksi ja pimeaeksi: ei ole Hannesta eikae ole heitae.

Ja Kerttu seurasi heitae koko heidaen kaevelynsae ajan, milloin kauempaa
milloin laehempaeae. Mutta kun he jo kulkivat kotikatua poispaein
keskikaupungilta, kulki Kerttu hyvin laehellae ja ajatteli pysaeyttaeae ja
sanoa: Kunpa ottaisitte minut mukaanne kadulta! Minae tulisin teidaen
palvelijaksenne, minae palvelisin teitae aamusta iltaan, kunpa ottaisitte
minut! Minae pesisin laattiat, minae pyyhkisin poelyae teidaen tieltaenne,
etteivaet teidaen valkoiset kaetenne milloinkaan tahraantuisi, minae
laemmittaeisin teidaen huoneenne, minae laittaisin vuoteenne, minae harjaisin
paeaellysvaatteenne ja pesisin alusvaatteenne, minae riisuisin teidaen
kenkaenne ja minae jaelleen ne pauloittaisin, aamusta varhain ja iltaan
myoehaeaen minae teitae palvelisin, enkae itselleni mitaeaen pyytaeisi, kunpa
ottaisitte minut ja minae naekisin ja oppisin--ja kelpaisin haenelle.

Mutta eihaen Kertulla ollut mitaeaen valmiita sanoja siihen mitae haen
ajatteli ja tunsi. Haen olisi voinut vaan koempeloesti pysaeyttaeae hihasta ja
sanoa: seisahtukaa, ja kun he olisivat seisahtuneet, sanoa paeivaeae ja
kysyae palveluspaikkaa. Johon he olisivat nauraneet ja sanoneet: kyllae
meillae on palvelijoita ennestaeaenkin.

Nyt he jo tyoensivaet auki asuntonsa raskaan katuoven. Kolisten, ulvahtaen
kohosi toisella puolella ovipaino ja neitien mentyae sisaelle ovi vetaeysi
jymaehtaeen kiinni.

Suuri suru vallotti Kertun sydaemmen, paljon suurempi suru kuin se, joka
haentae oli polttanut silloin kuin Hannes meni laivaan ja laiva erkani
laiturista merelle. Sil