kaesiksi antaen haenelle tukkapoellyae.

Eivaet kaikki sentaeaen olleet tapauksesta kauhuissansa. Naeihin kuului
vaari. Haen ei tavallisesti ottanut korviinsa mitaeaen kaikesta siitae, mitae
Kustaavasta tai taemaen pojasta sanottiin. Kustaavaa haen ei vielaekaeaen
ajatellut muuten kuin sarkasaekkiin mahtuvana pikkutyttoenae ja haenen
poikaansa ei senvuoksi voinut paljonkaan vaaksaa pitemmaeksi arvostella.
Mutta nyt haen hoeristi korviansa.

--Mitae, mitae mae kuulenkaan? sanoi haen, kun Hinkki tuli jaettaemaeaen
hyvaestiae ja kertoi haenelle kapteenin asiasta. Ja koska haen Hinkille
hyvaesti sanonut oli, nousi haen kolmantena paeivaenae vuoteeltansa, kampasi
paeaensae, loeysi sauvansa, pani lakin paeaehaensae ja meni Kustaavan majaan. Ja
pojan naehtyaensae haen haemmaestyi sen suurta kokoa, sillae taehaen paeivaeaen asti
haen ei ollut kertaakaan sen puoleen silmiaensae kaeaentaenyt.

Mutta Kustaava oli murheissansa, ettae poika koulusta oli erotettu. Ja
koska vaari naeki, ettae Kustaava jo oli vanha ja itki niin katkerasti,
tuli haenen haentae surku, ja haen meni kotiansa ja otti vuoteensa alle
kaetketyn kirstun ja luki kaeteensae sata Suomen markkaa, jotka haen
Kustaavan pojalle vei, ja sanoi:

--Naemaet annan minae sinulle, ja sinun pitaeae vielae enemmaen saaman, jos
minun kaeskyni taeytaet.

Mutta Kustaavalle sanoi:

--Pane haenet valurin oppiin.

Eikae haen taetae sanonut, ettae olisi pojasta paljon apua itsellensae
odottanut, sillae pojan silmaet olivat uskolliset ja lempeaet, mutta ettae
haenen oli Kustaavaa surku. Ja meni jaelleen kotiansa ja laskeusi
vuoteelleen.

Mutta Kustaava ei totellut vaaria eikae pannut poikaa valurin oppiin,
vaan sonnusti itsensae ja meni koulun rehtorin puheille rukoillakseen,
ettae poika armahdettaisiin ja vielae kouluun otettaisiin. Ja lupasi
kurittaa niin ettae kyllae muistaa olla toisten tekemaettae. Mutta rehtori
rupesi nauramaan ja sanoi: eipae sille vahvat miehet kuulu pystyvaen
selkaeaen antamaan, saatikka te. Ja vaehaen mietittyaensae sanoi: pankaa se
sotavaekeen, kyllae ne siellae siltae puhdin ottavat, ja voihan se sitten
paeaestae alaupseeriksi tai ehkae vaeaepeliksikin. Ja Kustaavan jo
hyvaestellessae lisaesi: minae kysyn asiasta everstiltae, ja ilmotan teille.
Hyvaesti.

Oli vielae yksi, joka ei surrut taetae kapteenin onnettomuutta, ei surrut,
vaan paeinvastoin iloitsi. Se oli Kerttu Fagerlund, kapteenin saparoniska
morsian.

Kerttu oli kapteenin suuresta onn