isessa kaeynyt. Haen oli
tosin kerran ollut vieraissa everstin poikain luona, ja ovien avautuessa
haetimmiten tarkastanut vierashuonetta, naehnyt pianon, peilejae, pehmeitae
nojatuoleja ja muuta ihmeellistae, mutta taeaellae oli vielae hienompaa ja
punasempaa, punasta silkkiae ja samettia, ihmeellisiae varjostimia,
kirjavia linnunsulkia. Peiliin katsahtaissa he Hinkin kanssa olivat
parhaissakin vaatteissaan kuin mitaekin kadulta tulleita hampuusia, mutta
Hinkki sanoi aina vaan: ei se mitaeaen tee, ja rohkaisi kapteenin mieltae.

Keskellae huonetta oli pyoereae poeytae, jolle oli katettu appelsiinejae,
omenia ja pitkaekaulaisia viinipulloja. Kapteeni ei olisi uskaltanut
ajatellakaan, ettae tuo kaikki oli heitae varten, mutta Hinkki sanoi: se
on meitae varten.

Ylimmilleen nousi sentaeaen kapteenin ihastus, kun sisaeovi avautui ja
morsian ilmestyi. Se lensi kohta Hinkin kaulaan, ja vasta sitten
tervehti kapteenia, sanoen: taemaekoe on Hannes?

Eipae ollut Hinkki liiotellut kehuessaan morsiantansa. Haeikaeisevaen kaunis
ja komea oli taemae haenen ihana morsiamensa. Ihmeellisenae tornina kohosi
tukkalaitos paeaelaelle, ja edessae se oli kammattuna oikealle puolelle
paeaetae. Korvarenkaat kilisivaet haenen korvissaan ja kaulaa somisti
rinnoille asti avonainen pystykaulus ulospaein pyoeristyvine kulmineen.
Monia rannerenkaita hohti haenen kaesivarsillaan, jotka alastomina
katosivat vaeljiin, avonaisiin hihoihin. Mutta kasvot olivat sentaeaen
kaikkea kauniimmat. Ihon vaeri oli maidon valkea ja poskipaeillae helotti
mitae ihanin ruusunpuna. Kulmakarvat olivat hienona mustana viivana,
mustat olivat myoes silmaeripset sekae ylae- ettae alaluomissa. Ja silmaein
sini ui niissae niin viehkeaesti, ettae katsoessa sydaen kuoristui ja mieli
juopui.

Ihmeellinen oli sentaeaen se Hinkki! Kuinka se oli osannut itselleen
hankkia naein taivaallisen morsiamen, sitae oli mahdoton kaesittaeae. Eikae
kuitenkaan ollut itse millaensaekaeaen koko asiasta. Vielaepae naeytti
ikaeaenkuin haepeaevaen morsiamensa hellyyksiae ja hyvaeilyjae, sillae aivan
huomattavasti ja useampaan kertaan haen tyoensi Magdan poispaein, kun taemae
tahtoi haentae suudella.

Kapteeni koetti parhaansa mukaan korjata Hinkin epaekohteliaisuutta,
tarjoili Magdalle tuolia ja teki kaikkein hartaimpia kumarrusharppauksia
lyoeden kantapaeaensae yhteen ja muuta sellaista mitae suinkin oli oppinut
everstin pojilta.

Kun Hinkki ei tullut Magdan viereen sohvalle istumaan, vaan m