ettuansa kaevelyyn tottumattomana 15 virstaa
kivikatuja myoeten, ja sitae paitsi masentuneena odottamattoman ankarasta
tuomiosta, ja naelkaeisenae.

Jo silloin kun vielae jonkun keskeytyksen aikana vartijat olivat syoeneet
haenen vieressaensae vaelipalaksensa leipaeae ja kovia munia, oli sylki tullut
haenen suuhunsa ja haen tuntenut olevansa naelkaeinen, vaikka pitaenyt
alentavana pyytaeae heiltae. Mutta kun taemaen jaelkeen oli kulunut vielae
kolme tuntia, ei haentae enaeae haluttanutkaan syoedae, ja haen tunsi vaan
heikkoutta. Taemmoeisessae tilassa haen kuuli odottamattoman tuomionsa. Ensi
hetkellae haen luuli kuulleensa vaeaerin. Ei voinut heti uskoa mitae kuuli,
ei voinut kuvailla itseaeaen Siperiaan tuomitun nimellae. Mutta naehtyaensae
tuomarien ja valamiesten rauhalliset, toimeensa kiintyneet kasvot,
naehtyaensae, ettae he ottivat vastaan taemaen tiedon ihan luonnollisena,
haenen mielensae kuohahti ja haen huusi yli koko salin olevansa viaton.
Naehtyaeaen sitten, ettae haenen huutonsakin otettiin vastaan niinkuin
jotakin aivan luonnollista, odotettua, mikae ei missaeaen tapauksessa
voinut muuttaa asiata, haen rupesi itkemaeaen, tuntien ettae haenen taeytyi
noeyrtyae sen julman ja kummastuttavan vaeaeryyden edessae, joka oli haenelle
tapahtunut. Haentae kummastutti erittaeinkin se, ettae haenet olivat naein
julmasti tuominneet miespuoliset,--nuoret, ei vanhat miespuoliset, ne
samat, jotka aina niin lempeaesti katselivat haeneen. Yhden
heistae,--syyttaejaen apulaisen,--oli haen naehnyt aivan toisessa
mielentilassa. Istuessaan vankien odotushuoneessa odottamassa istunnon
alkamista, ja myoeskin keskeytyksien aikana, Maslova naeki kuinka naeillae
miehillae oli olevinaan asiata kulkea oven ohitse tai tulla huoneeseen
vaan katsellaksensa haentae. Ja nyt naemaet samat miehet jostakin syystae
tuomitsivat haenet Siperiaan, vaikkei haen ollut syyllinen siihen, mistae
haentae syytettiin. Haen itki, vaan sitten hiljeni ja taeydellisen
tylstymisen tilassa istui vankien huoneessa odottaen laehtoeae. Haen ei
halunnut nyt muuta kuin polttaa tupakkia. Taessae tilassa haenet tapasivat
Botshkova ja Kartinkin, jotka tuomion jaelkeen tuotiin samaan huoneeseen.
Botshkova alkoi heti haukkua Maslovaa ja nimittaeae haentae siperialaisen
nimellae.

--Aehae, kaevikoes hullusti? Selvisitkoe? Etpaehaen paeaessyt erille, senkin
vietaevae! Minkae keitit sen soeitkin. Etpaehaen enaeae Siperiassa keikaile.

Maslova istui kaedet mekon hihoissa,