stae myoeskin tuo
itseensaeluottavainen, inhoittava, vapaamielinen Kolosofin aeaeni,
epaemiellyttaevae tuo haerkaemaeinen, arvostaan varma, aistillinen ukko
Kortshaginin olento, epaemiellyttaevae nuo kansallisen Katarina
Aleksejevnan ranskalaiset lauseet, epaemiellyttaevaet guvernantin ja
kotiopettajan haemillae olevat kasvot, ja erittaeinkin epaemiellyttaevae tuo
asemasana "haenen", jota oli haenestae kaeytetty...

Nehljudof oli aina kahden vaiheilla mitenkae suhtautua Missiin, milloin
haen ikaeaenkuin siristaeen silmiaensae, taikka niinkuin kuun valossa naeki
Missin kaikki ihastuttavat puolet: Missi naeytti sekae raittiilta ettae
kauniilta, viisaalta ja luonnolliselta. Mutta sitten haen taas aekkiae
ikaeaenkuin kirkkaassa paeivaen valossa naeki,--ei voinut olla naekemaettae,
kaikkia haenen puutteitansa. Ja nyt oli haenellae taemmoeinen paeivae. Nyt haen
naeki pienimmaetkin ryppyset haenen kasvoissaan, tiesi, naeki, millae tavalla
haenen hiuksensa olivat poeyhistetyt, naeki haenen kyynaespaeittensae
teraevyyden ja erityisesti naeki peukalon leveaen kynnen, joka muistutti
taemaen isaen samallaista kynttae.

--Se leikki on sangen ikaevae,--sanoi Kolosof tennisistae:--paljon
hauskempi oli pallonlyoenti, jota lapsena leikimme.

--Ei, te ette tiedae. Se on hirmuisen hauskaa,--vaeitti Missi, aeaentaeen
erittaein epaeluonnollisesti sanan "hirmuisen", kuten Nehljudofista
tuntui.

Ja nyt alkoi kiista, johon ottivat osaa sekae Mihail Sergejevitsh ettae
Katariina Aleksejevna. Ainoastaan guvernantti, kotiopettaja ja lapset
olivat vaiti; naehtaevaesti ikaevissaeaen.

--Aina vaan sama riita!--sanoi ukko Kortshagin aeaeneensae nauraen ja
ottaen serviettinsae liivin alta, ja jyryyttaeen tuoliansa, jonka lakeija
heti otti haltuunsa, nousi poeydaestae. Haenen peraessaeaen nousivat kaikki
muutkin ja menivaet pienen poeydaen aeaereen, missae seisoivat vehkeet
suunhuuhtomista varten hyvaenhajuisine, laempimine vesineen, ja huuhtoen
suitaan, jatkoivat keskusteluansa, joka ei ketaeaen huvittanut.

--Eikoe totta?--kaeaentyi Missi Nehljudofiin, tahtoen haeneltae kannatusta
mielipiteellensae siitae ettei missaeaen naey niin selvaesti ihmisen luonne
kuin leikissae. Missi naeki Nehljudofin kasvoissa tuon totisen ja kuten
haenestae naeytti, tuomitsevan ilmeen, jota haen pelkaesi Kohljudofissa ja
tahtoi tietaeae mistae se johtui.

--En todellakaan tiedae, koskaan en ole sitae ajatellut,--vastasi
Nehljudof.

--Tuletteko mamman luo? kysyi Mi